Sairaudelle antautuminen, osa 1

Aina kaikki ei mene niin kuin toivoisi. Kauan odotettu sukellusmatka voi peruuntua tai muuttua pinnan päälliseksi lomaksi. Pettymys, kiukku, turhautuminen, kyyneleetkin nousevat pintaan, kun on odottanut ja toivonut jotain kovasti ja sitten se ei olekaan mahdollista. Mutta kun sairaus iskee, on tilanteelle antauduttava. On hyväksyttävä se, mitä on. Sen mitä tulee, päivä kerrallaan.

Sukeltaessa on oltava täysin terve, vatsataudin heikentämänä tai hengityselimistö limaisena ei voi mennä sukeltamaan. Kyse on omasta terveydestä, pahimmillaan jopa elämästä. Sukeltaessa muuttuvaa ilmanpainetta on kyettävä tasaamaan nenä-, korva- ja otsaonteloissa. Jos ne ovat tukossa, voi syntyä painevammoja, kun rööreissä olevan ilman tilavuus kuitenkin laajenee pintaan noustessa. Tällöin kyse on tärykalvon puhkeamisista sekä otsa- ja poskiontelovammoista. Huimauksen, disorientaaation ja valtavan kivun vuoksi nekin voivat olla hengenvaarallisia pinnan alla.

Kaikkein vakavimpia painevammoja voi tapahtua keuhkojen alueella, jos sukeltaja ei ole terve ja keuhkoissa on limaa tai hengitystä pidättää pintaan noustessa. Ilman laajetessa voi syntyä keuhkorepeämiä, jossa laajeneva kaasu yksinkertaisesti rikkoo keuhkorakkulan. Kaasun päätyessä rintaonteloon puhutaan ilmarinnasta ja verenkiertoon ilmaemboliasta. Jälkimmäinen tarkoittaa lähes aina sukeltajan kuolemaa.

Ainoa oikea hoito näihin vammoihin on niiden ennaltaehkäisy. Jos olet sairas, älä siis sukella, vaikka pinnalle jääminen ja suunnitelmien muuttuminen ottaisi kuinka paljon päähän. Vaikka eräs poliitikko muuta väittäisi, ketutukseen ei voi kuolla, mutta ilmaemboliaan voi.

Muutaman kerran sukellusloma on minulla muuttunut toisenlaiseksi, osittain tai kokonaan. Kolmisen vuotta sitten olin ollut pienessä flunssassa jo aikaisemmin kesälomalla ja nuhaisuus nosti päätään tietenkin myös, kun olin Maltalla tarkoituksenani sukeltaa hieman. Tarkkailin nuhaisuutta ja vaihdoin sen vuoksi parin sukelluksen päivät. Tilanne ei harmittanut kovin paljon, koska kyse ei ollut pelkästään sukelluslomasta, vaan tarkoituksena oli tutustua saareen myös muuten. Sopiva yhdistelmä kaupunkilomaa, hieman sukellusta ja uima-altaalla makoilua. Lepäsin, muutin suunnitelmia ja annoin ajatusten juosta. Tuolla maltalaisella altaalla syntyi muuten idea tästä blogista, joten ehkäpä alitajunta pyrki sukeltamisen pariin tavalla tai toisella. 

Vähemmän oli hymyä huulessa seuraavana kesänä kesäloman kynnyksellä. Heti loman alkuun oli tarkoitus lähteä Indonesiaan Bunakenille ja Lembehin salmeen sukeltamaan. Unelmien sukellusloma tiedossa siis! Olin ollut täysin terve läpi koko talven edellisen kesän Maltan keikasta saakka. Kuitenkin noin viikko ennen matkaa alkoi nuha ja nousi kuume. Liekö kyse osin psykosomaattisesta tilanteesta elämässä siihen aikaan tapahtuneiden kurjien juttujen vuoksi, mutta joku virus iski. Viisi päivää ennen lentoa menin lääkäriin, diagnoosina virusperäinen keuhkoputkentulehdus. Sain pari keuhkosuihketta, yleisesti tulehdukseen vaikuttavaa ainetta ja antihistamiineja. Sitten vaan lepoa, joka on virusten paras lääke. Aika synkissä tunnelmissa mentiin ne päivät.

Sairausloman ja kesäloman välissä piipahdin yhden päivän töissä. Täytyy myöntää, etteivät ihan naurattaneet joidenkin työkavereiden vitsailut sinä päivänä. Päivän päätteeksi kävin uudestaan lääkärissä. Olin kuulemma kolmessa päivässä parantunut huimasti. Lääkäri oli kuitenkin sitä mieltä, etten saisi sukeltaa ainakaan pariin viikkoon, tai ennen kuin saan joltain lääkäriltä siihen puhtaat paperit. Lähdin sieltä tyrmistyneenä ja hämmentyneenä, en kyennyt edes itkemään.

Otin yhteyttä sukellusresortiin Indonesiassa ja kysyin, onnistuisiko lääkärikäynti siellä matkan alkuun. He voisivat toki järjestää minut Bunakeninilta isommalle saarelle Manadon kaupunkiin, missä lääkäreitä olisi. Mutta tuleva viikko olisi ramadanin päättymisen jälkinen juhlaviikko ja kaikki lääkärit lomalla tai muuten vaan erikoiset vastaanottoajat. Ehdin jo hetkeksi lannistua, kunnes keksin plan B:n. Minulla olisi muutaman tunnin vaihto Singaporen Changin lentokentällä ja tuolta maailman parhaaksikin nimetyltä jättilentokentältä löytyisi varmasti lääkäri. Onhan siellä elokuvateatteri ja perhospuutarhakin.

Nukuttuani pitkän Pariisi-Singapore -lennon ihanasti exit-paikalla heräsin Singaporessa ja ampaisin heti kohti lentoaseman lääkäriä maksoi mitä maksoi. Pääsinkin aika pian vastaanotolle. Tilanteeni oli jälleen parantunut parissa päivässä. Tutkittuaan minut ja tutustuttuaan ottamiini lääkkeisiin, lääkäri oli sitä mieltä, että ihan hyvin voisin jo joidenkin päivien päästä sukeltaa Keuhkot eivät enää rohisseet ja lepo teki tehtävänsä. Voi sitä huojennuksen määrää!

Perillä Bunakenilla lepäsin ja vähän snorklasin alkuun pari päivää. Ystävälliset ihmiset, lepo ja mielen rauhoittuminen tästä tilanteesta varmasti auttoivat. Pääsin sukeltamana muistaakseni kaksi päivää suunniteltua aikataulua myöhemmin, mutta otin ennakkoon maksamani sukellukset kiinni muina matkapäivinä sukeltamalla kolme sukellusta päivässä kahden sijaan. Lomasta tuli onnellinen, mielenkiintoinen ja toden totta, unelmien sukellusloma.

Puoli vuotta myöhemmin seuraavalla matkalla tilanne olikin sitten huomattavasti kurjempi. Siitä lisää myöhemmin.  

Sukellusmatkailu

Ihana loma oli! Mihinkäs sitä seuraavalla kerralla? Ajatus uudesta sukellusmatkasta hiipii helposti mieleen aika pian edellisen jälkeen. En harrasta Suomessa sukeltamista, joten suunta on aina otettava jonnekin kohti lämpimämpiä vesiä. Tunnen kyllä monia, jotka viihtyvät kotimaisissa vesissä, Itämeren upeita hylkyjä tutkien, paikallista luontoa ihaillen tai vaikka vanhoissa kaivoksissa seikkaillen. Kylmänarkana ja hyvää näkyvyyttä toivovana ajatus Suomi-sukeltamisesta on kuitenkin vieras, vaikka kuinka opettelisin käyttämään kuivapukua.

Hyvää sukellusmatkaa etsiessä pohdin seuraavia kriteereitä:

Matkan ajankohta: mitkä kohteet ovat hyviä sukellettavia haluttuna ajankohtana? Millainen on ilman ja veden lämpötila, onko sadekausi tai mahdollisesti kovia virtauksia?

Miten kaukana matkakohde on? Nykyään ilmastokeskustelun keskellä mieleen nousee kysymyksiä lentämisen vaikutuksista, eikä sitä huvikseen lentele ympäriinsä muutenkaan. Lentokoneessa on etenkin pitkän ihmisen epämukavaa matkustaa. Useamman lennon ja vaihdon reissu jonnekin hyvin kauas on myös kestoltaan yleensä pitkä ja raskas. Välillä kohde on valikoitunut tämän vuoksi lähempää, vaikka se ei sukeltamisen kannalta niin upea olisikaan.

Hinta. Kyllä, vaikuttaahan se. Jos rahaa olisi loputtomiin käytettävissä, olisin jo käynyt läpi Raja Ampatit, Australian Valliriutan ja monet Tyynenmeren kohteet. Pienenä vinkkinä, että Aasian suunnalta löytyy yleensä edullisempia reissuja kuin vaikkapa Karibianmereltä.

Sukelluskohteet. Onko tarjolla hylkyjä, riuttoja, muck divingia? Paljon kaloja ja kasveja vai vähän vähemmän? Suuria eläimiä, kuten paholaisrauskuja, vai pienempää ihmeteltävää, kuten nudibrancheja. Kovia virtauksia vai kevyttä lillimistä? Ja mitä näistä toivot?

Näitä kaikkia on hyvä pitää mielessä, mutta usein käy kuitenkin niin, että sopiva matka vaan tulee eteen. Kun olet heittänyt universumille toiveen uudesta sukellusreissusta, tulee joku ehdottamaan sinulle tarkoitukseen hyvin sopivaa reissua tai näet mainoksen jostakin juuri oikeanlaisesta matkasta. Näin se toimii, kun elämä kantaa. :)

Härvääminen

Härvääminen, mahtava sana! Opin sen pohjalaiselta ystävältäni jo sukellustaipaleemme alkuvaiheessa. Tarkoittaa kaikenlaista sähläämistä, sotkemista, vispaamista ja muuta ylimääräistä säätöä. Sanassa on sellainen lempeä kaiku: "Taas meni ihme härväämiseksi se homma", johon toinen voi suhtautua myötätuntoisesti. Sopii käytettäväksi niin pinnan päällä kuin allakin.

Härväämistä on tarkoitus välttää, mutta aina sitä ilmenee. Milloin ovat tavarat vielä levällään, vaikka pitäisi olla jo matkalla veneelle, milloin retki organisoitu sekavasti. Joku remeli voi olla solmussa tai jumissa jossakin ja sitten sitä yritetään härvätä auki.

Pinnan alla härvääminen näkyy etenkin turhana käsien ja jalkojen vispaamisena. Tätä tapahtuu varsinkin kokemattomille sukeltajille. Uidessa on tottunut siihen, että potkimalla jaloilla ja huitomalla käsillä pysyy pinnalla ja pääsee eteenpäin. Sukeltaessa pitäisi sen sijaan oppia olemaan. Hengittämään, seuraamaan hengitystä, pitämään nosteen hyvänä ja vain olemaan. Jaloilla toki potkitaan itseä eteenpäin, välillä harvakseltaan potkaisemalla, välillä rivakammalla tahdilla.

Käsillä ei kuitenkaan pitäisi tehdä mitään uinti- tai vispausliikkeitä. Käsillä näytetään käsimerkkejä eli viestejä muille sukeltajille, pidetään huolta välineistä, käsitellään laitteita ym. Niillä ei kuitenkaan uida eikä viedä itseä eteenpäin. Sukeltajaa voisi kuvata eräänlaiseksi tyrannosaurus rexiksi, jolla on isot ja vahvat jalat, mutta erittäin pienet kädet. Ainakin se kuvaa raajojen merkitystä liikkeelle. Itse pidän käsiä yleensä paikoillaan, ns. puuskassa. Näin ne ovat rauhallisina, sopivasti pois pelistä ja myös lähellä kehoa, jolloin on lämpimämpi olla.

Turhien käsi- ja jalkaliikkeiden välttämisellä on tietysti tarkoitus pitää syke alhaalla, kuluttaa vähän energiaa ja pitää hengitys rauhallisena, jolloin ilma riittää pidemmälle. Rauhallisuus on myös turvallisuutta tuova asia itselle ja muille. Sählääminen tarttuu ja voi viedä huomion tärkeämmiltä, reagointia vaativilta asioilta. Härvätessä voi myös suotta osua johonkin luontokappaleeseen, vahingoittaa tai häiritä niitä.

Aina härväämistä kuitenkin ilmenee. Itsellänikin, vaikka yleensä olen melko rauhallinen menijä pinnan alla. Joskus sitä yllättää itsensä säheltämästä jotain outoa ja toivoo, ettei kukaan nähnyt tätä outoa hetkeä. Sukelluksen jälkeen kaveri voikin lempeästi kysyä, että "mikä sulla oli siinä yhdessä kohtaa, kun niin härväsit." Ja siitä lähtee usein hauska juttu!  

Välimeri

Se olisi niin lähellä. Ei tarvitsisi matkustaa kauas. Ei pitkää lentomatkaa, ei monia vaihtoja, helposti pakettimatkalla saavutettavissa.

Näinhän se on, houkutus lähteä sukeltamaan Välimerelle on suuri. Sukellusfirmoja löytyy lähes jokaisesta Välimeren kohteesta. Monet suomalaisetkin sukellusseurat tai -firmat tekevät matkoja esimerkiksi Kroatiaan tai Kreikkaan.

Asiaan liittyy kuitenkin kaksi meikäläisen kannalta aika suurta muttaa: veden lämpötila ja merenalaisen elämän vähyys.

Vaikka ilma on Välimerellä kesällä kuuma ja aurinko helottaa kirkkaalta taivaalta, ei merivesi etenkään sukellussyvyyksissä ole kovin lämmintä. Se voi olla mitä vaan 20-25 väliltä. Uimavedeksi se kuulostaa hyvältä, mutta kun olet syvällä, mahdollisimman pienellä liikkeellä ja esimerkiksi 45 minuuttia kerrallaan, alkaa kyllä tulla kylmä. Etenkin minulla, kaikkien vilukissojen kuningattarella Olen mennyt Välimerellä milloin 7 mm kaksiosaisella (erilliset ala- ja yläosa) puvulla, milloin 7 mm puvulla sekä torson ja pään peittävällä hupullisella liivillä, milloin 5 mm puvulla ja liivillä sekä erillisellä aluspuvulla. Ja mahdollisesti vielä niiden päälle puettavalla lyhythihaisella ja -lahkeisella shortiepuvulla. Aina on ollut enemmän tai vähemmän kylmä. Jos olet raavas ja lihaksikas mies, tai hyvin lämminverinen nainen, ei ongelma ole suuri. Minä sen sijaan vedän kerrosta toisensa jälkeen ja muutun kömpelöksi.

Toinen mutta summautuu hyvin ilmaisuun, jonka kuulin Maltalla: ”Välimeri kalastettiin tyhjäksi jo 1970-luvulla.” Ehkä hieman karrikoiden sanottu, mutta kyllä siinä totuuden siemen piilee. Jos odottaa suuria kalaparvia, hienoja äyriäisiä ja nilviäisiä sekä värikkäitä kasveja, tulee pettymään. Välimeressä on paljon kiveä, hiekkaa ja ruohoa. Siellä täällä kaloja ja muita eläimiä. Hylkyjä sen sijaan kyllä löytyy. Jos laivanrakennus, sotahistoria tai merkittävät tapahtumat kiinnostavat, löydät katseltavaa. Niiden ympärillä yleensä on myös kohtalaisen kivasti kaloja, eli sitä merenelämää. Vaikka en itse epäinsinöörinä ole suuri hylkyjen tai muidenkaan liikennevälineiden fani, löytyy niistä mielenkiintoisia juttuja. Kuinka moni on esimerkiksi nähnyt uponneen laivan ja sen kyljessä kyltin ”Made in DDR”? Uutena sellaista ei ainakaan tulla enää näkemään. ;-)

Sykähdyttäviä ovat myös hienot kivi- ja kalliomuodostalelmat, sekä luontoäidin että ihmisen tekemät. Jylhät kallioseinämät, eroosion syömät uskomattomat muodostelmat ja monet läppiuinnit kallionkoloista ovat vaikuttavia. Etenkin Kroatiaa suositellaan näistä syistä, itse en ole sinne vielä ehtinyt. Kyproksella minuun sen sijaan teki vaikutuksen amfiteatteriksi kutsuttu kohde, jonka voisi kuvitella olevan antiikin kreikkalaisten rakentama oikea teatteri. Se on kuitenkin eroosion syömää kiveä, joka muodostaa upean amfimaisen näyn. Pinnan päällisistä muistoista huikein oli Maltan kuuluisa Azure Window, jonka ehdin nähdä vain muutamaa kuukautta ennen sen romahtamista mereen keväällä 2017.

Ehdottomana pluspuolena Välimeren matkoissa on erikseen mainittava hyvä ruoka. Kuka voisi vastustaa herkullisia pastoja, raikkaita yrttejä, suussa sulavia juustoja tai maukkaita, tuoreita vihanneksia. Sukelluslomalla pitää olla voimissaan ja syödä hyvin, se kyllä onnistuu Välimerellä. Viinit voi sen sijaan jättää juomatta, koska alkoholi ja sukellusmatkailu eivät sovi yhteen. Alkoholi on diureetti ja edesauttaa kehon kuivumista nestetasapainon säilyttämisen sijaan. Eikä pienimmilläkään krapulaoireilla ole syytä lähteä sukeltamaan. On oltava hyvissä voimissaan, ilman särkyjä, mieli kirkkaana ja tunteet rauhallisina.