Sairaudelle antautuminen, osa 2

¨

Edelliskesän Indonesian matkan jälkeinen syksy meni jälleen hyvin terveenä, reippaana ja hyväkuntoisena. Joulupäivänä 2017 iski flunssa, joka kaatoi minut petiin tai sohvalle aika lailla kokonaan välipäiviksi. Uudenvuodenaattona uskaltauduin ulos mökkihöperyyden keskeltä.

Meillä oli tammikuun lopussa suunnitteilla matka Filippiinien Alona Beachille, jossa AOWD ja Rescue Diver -kurssit minulle pitänyt suomalainen sukelluskouluttajani ja ystäväni nykyään työskenteli myöskin sukelluskouluttajana toimivan miehensä kanssa. Ajattelin joululomalla sairastaessani, että onneksi tuli flunssa nyt eikä matkan alla. Little did I know. Tammikuu alkoi hyvin, mutta toisella viikolla tuntui poskissa painetta ja räkä ei hellittänyt. Poskiontelontulehdushan se ja antibiootit. Inhoan antibioottien syömistä, koska ne sekoittavat mahan ja suoliston kokonaan mutta ajattelin, että nyt on pakko. Tilanne helpotti jälleen.

Kolme päivää ennen matkaan lähtöä flunssa nosti päätään ja tällä kertaa alkoi myös inhottavasti tuntua kipua henkitorvessa. Samaan syssyyn huomasimme, että meillä oli paluulennon päivämäärät sekaisin ja lento Hong Kongista takaisin Helsinkiin lähitisikin päivää aikaisemmin kuin luulimme. Säädimme sitä, kipulin kehoni kanssa ja töissä oli vielä erinäistä hässäkkätilannetta päällä. Kroppa reagoi iskemällä taudin päälle täysillä: poskiontelontulehdus ja keuhkoputkentulehdus samaan aikaan. Vietin pari viimeistä päivää ennen lomaa vuoteessa nukkuen. Matkaan silti toki lähdettiin. Askeleet kotiovelta taksille tuntuivat kivuliailta. Lennolla onneksi sai olla paikallaan.

Yövyimme Hong Kongissa yhden yön ennen jatkoa Filippiineille. Kiitän onneani, että olimme seuraavan aamun lentoa silmällä pitäen valinneet lentokenttähotellin. Raihnaisen ihmisen ei tarvinnut raahautua pitkälle. Hong Kongin turistikierros jäi aika olemattomaksi tällä kertaa. Hieno kaupunki varmasti. Yöllä Hong Kongissa nousi kuume ja alkoi vielä menkatkin. Olin siis kaikin puolin raato, kun matka seuraavana päivänä jatkui. Meillä oli muutaman tunnin mittainen koneenvaihto Manilassa ennen lentoa Tagbilaraniin. Muistan nukkuneeni Manilan kentällä kuumeesta täristen merinovillakerrasto matkavaatteideni päällä. Siinä kohtaa tyyliseikat eivät ole ensimmäisenä mielessä. Onneksi matkaseura piti huolta niin minusta kuin kellostakin, joten en nukkunut ohi lentoni. Perillä Alonassa hotellihuoneen sänky kutsui minua saman tien.

Seuraavana aamuna lähdimme heti lääkärille. Köröttelimme mopotaksin kyydissä pienelle paikalliselle klinikalle, jossa ei ollut ajanvarausta, vaan jonottamalla mentiin. Puitteet ja olosuhteet näyttivät aika alkeellisilta, mutta koko henkilökunta puhui aivan loistavaa englantia. Lääkäri kuunteli keuhkot ja määräsi minut siinä muita potilaita odotellessa jo johonkin keuhkoja avaavaan laitteeseen hengittelemään. Sain jälleen antibioottia ja paria muuta lääkettä. Myöskin käskyn levätä seuraavat kolme päivää ja lääkärintodistuksen tästä sairaudesta ja levon tarpeesta.

Lomasta tuli siis pääosin allas- ja rantaloma. Vaikka toivuinkin noiden kolmen päivän jälkeen sellaiseen kuntoon, että jaksoin käydä syömässä tai uima-altaalla muiden kanssa, en tokikaan ollut vielä sukelluskunnossa. Tässä kohtaa se ei enää haitannut minua. Olin hyväksynyt tilanteen sellaisena kuin se tällä kertaa oli, mieli oli oikeastaan hyvin tyyni. Makasin tyytyväisenä aurinkovarjon alla, otin torkkuja ja välillä luin jotain.

Matkan kääntyessä kohti loppua jaksoin jo käydä snorklaamassa ja muiden kanssa retkellä katsomassa mm. kummituseläinten (tarsier) suojelualuetta. Meillä oli erittäin hauska loma, itse asiassa yksi parhaista. Söimme, polskimme altaalla, pelasimme lautapelejä ja ystävystyimme uusien huipputyyppien kanssa.

Ja pääsinhän minä lopulta myös pinnan alle! Kahtena viimeisenä mahdollisena päivänä ennen paluulentoa edeltävää lepopäivää. Eivätkä ne olletkaan mitä tahansa sukelluksia, sillä silloin näin ensimmmäisen ja toistaiseksi ainoan kerran valashain! Yksi sukeltajan unelma kävi toteen. :)

Sairaudelle antautuminen, osa 1

Aina kaikki ei mene niin kuin toivoisi. Kauan odotettu sukellusmatka voi peruuntua tai muuttua pinnan päälliseksi lomaksi. Pettymys, kiukku, turhautuminen, kyyneleetkin nousevat pintaan, kun on odottanut ja toivonut jotain kovasti ja sitten se ei olekaan mahdollista. Mutta kun sairaus iskee, on tilanteelle antauduttava. On hyväksyttävä se, mitä on. Sen mitä tulee, päivä kerrallaan.

Sukeltaessa on oltava täysin terve, vatsataudin heikentämänä tai hengityselimistö limaisena ei voi mennä sukeltamaan. Kyse on omasta terveydestä, pahimmillaan jopa elämästä. Sukeltaessa muuttuvaa ilmanpainetta on kyettävä tasaamaan nenä-, korva- ja otsaonteloissa. Jos ne ovat tukossa, voi syntyä painevammoja, kun rööreissä olevan ilman tilavuus kuitenkin laajenee pintaan noustessa. Tällöin kyse on tärykalvon puhkeamisista sekä otsa- ja poskiontelovammoista. Huimauksen, disorientaaation ja valtavan kivun vuoksi nekin voivat olla hengenvaarallisia pinnan alla.

Kaikkein vakavimpia painevammoja voi tapahtua keuhkojen alueella, jos sukeltaja ei ole terve ja keuhkoissa on limaa tai hengitystä pidättää pintaan noustessa. Ilman laajetessa voi syntyä keuhkorepeämiä, jossa laajeneva kaasu yksinkertaisesti rikkoo keuhkorakkulan. Kaasun päätyessä rintaonteloon puhutaan ilmarinnasta ja verenkiertoon ilmaemboliasta. Jälkimmäinen tarkoittaa lähes aina sukeltajan kuolemaa.

Ainoa oikea hoito näihin vammoihin on niiden ennaltaehkäisy. Jos olet sairas, älä siis sukella, vaikka pinnalle jääminen ja suunnitelmien muuttuminen ottaisi kuinka paljon päähän. Vaikka eräs poliitikko muuta väittäisi, ketutukseen ei voi kuolla, mutta ilmaemboliaan voi.

Muutaman kerran sukellusloma on minulla muuttunut toisenlaiseksi, osittain tai kokonaan. Kolmisen vuotta sitten olin ollut pienessä flunssassa jo aikaisemmin kesälomalla ja nuhaisuus nosti päätään tietenkin myös, kun olin Maltalla tarkoituksenani sukeltaa hieman. Tarkkailin nuhaisuutta ja vaihdoin sen vuoksi parin sukelluksen päivät. Tilanne ei harmittanut kovin paljon, koska kyse ei ollut pelkästään sukelluslomasta, vaan tarkoituksena oli tutustua saareen myös muuten. Sopiva yhdistelmä kaupunkilomaa, hieman sukellusta ja uima-altaalla makoilua. Lepäsin, muutin suunnitelmia ja annoin ajatusten juosta. Tuolla maltalaisella altaalla syntyi muuten idea tästä blogista, joten ehkäpä alitajunta pyrki sukeltamisen pariin tavalla tai toisella. 

Vähemmän oli hymyä huulessa seuraavana kesänä kesäloman kynnyksellä. Heti loman alkuun oli tarkoitus lähteä Indonesiaan Bunakenille ja Lembehin salmeen sukeltamaan. Unelmien sukellusloma tiedossa siis! Olin ollut täysin terve läpi koko talven edellisen kesän Maltan keikasta saakka. Kuitenkin noin viikko ennen matkaa alkoi nuha ja nousi kuume. Liekö kyse osin psykosomaattisesta tilanteesta elämässä siihen aikaan tapahtuneiden kurjien juttujen vuoksi, mutta joku virus iski. Viisi päivää ennen lentoa menin lääkäriin, diagnoosina virusperäinen keuhkoputkentulehdus. Sain pari keuhkosuihketta, yleisesti tulehdukseen vaikuttavaa ainetta ja antihistamiineja. Sitten vaan lepoa, joka on virusten paras lääke. Aika synkissä tunnelmissa mentiin ne päivät.

Sairausloman ja kesäloman välissä piipahdin yhden päivän töissä. Täytyy myöntää, etteivät ihan naurattaneet joidenkin työkavereiden vitsailut sinä päivänä. Päivän päätteeksi kävin uudestaan lääkärissä. Olin kuulemma kolmessa päivässä parantunut huimasti. Lääkäri oli kuitenkin sitä mieltä, etten saisi sukeltaa ainakaan pariin viikkoon, tai ennen kuin saan joltain lääkäriltä siihen puhtaat paperit. Lähdin sieltä tyrmistyneenä ja hämmentyneenä, en kyennyt edes itkemään.

Otin yhteyttä sukellusresortiin Indonesiassa ja kysyin, onnistuisiko lääkärikäynti siellä matkan alkuun. He voisivat toki järjestää minut Bunakeninilta isommalle saarelle Manadon kaupunkiin, missä lääkäreitä olisi. Mutta tuleva viikko olisi ramadanin päättymisen jälkinen juhlaviikko ja kaikki lääkärit lomalla tai muuten vaan erikoiset vastaanottoajat. Ehdin jo hetkeksi lannistua, kunnes keksin plan B:n. Minulla olisi muutaman tunnin vaihto Singaporen Changin lentokentällä ja tuolta maailman parhaaksikin nimetyltä jättilentokentältä löytyisi varmasti lääkäri. Onhan siellä elokuvateatteri ja perhospuutarhakin.

Nukuttuani pitkän Pariisi-Singapore -lennon ihanasti exit-paikalla heräsin Singaporessa ja ampaisin heti kohti lentoaseman lääkäriä maksoi mitä maksoi. Pääsinkin aika pian vastaanotolle. Tilanteeni oli jälleen parantunut parissa päivässä. Tutkittuaan minut ja tutustuttuaan ottamiini lääkkeisiin, lääkäri oli sitä mieltä, että ihan hyvin voisin jo joidenkin päivien päästä sukeltaa Keuhkot eivät enää rohisseet ja lepo teki tehtävänsä. Voi sitä huojennuksen määrää!

Perillä Bunakenilla lepäsin ja vähän snorklasin alkuun pari päivää. Ystävälliset ihmiset, lepo ja mielen rauhoittuminen tästä tilanteesta varmasti auttoivat. Pääsin sukeltamana muistaakseni kaksi päivää suunniteltua aikataulua myöhemmin, mutta otin ennakkoon maksamani sukellukset kiinni muina matkapäivinä sukeltamalla kolme sukellusta päivässä kahden sijaan. Lomasta tuli onnellinen, mielenkiintoinen ja toden totta, unelmien sukellusloma.

Puoli vuotta myöhemmin seuraavalla matkalla tilanne olikin sitten huomattavasti kurjempi. Siitä lisää myöhemmin.  

Sukellusmatkailu

Ihana loma oli! Mihinkäs sitä seuraavalla kerralla? Ajatus uudesta sukellusmatkasta hiipii helposti mieleen aika pian edellisen jälkeen. En harrasta Suomessa sukeltamista, joten suunta on aina otettava jonnekin kohti lämpimämpiä vesiä. Tunnen kyllä monia, jotka viihtyvät kotimaisissa vesissä, Itämeren upeita hylkyjä tutkien, paikallista luontoa ihaillen tai vaikka vanhoissa kaivoksissa seikkaillen. Kylmänarkana ja hyvää näkyvyyttä toivovana ajatus Suomi-sukeltamisesta on kuitenkin vieras, vaikka kuinka opettelisin käyttämään kuivapukua.

Hyvää sukellusmatkaa etsiessä pohdin seuraavia kriteereitä:

Matkan ajankohta: mitkä kohteet ovat hyviä sukellettavia haluttuna ajankohtana? Millainen on ilman ja veden lämpötila, onko sadekausi tai mahdollisesti kovia virtauksia?

Miten kaukana matkakohde on? Nykyään ilmastokeskustelun keskellä mieleen nousee kysymyksiä lentämisen vaikutuksista, eikä sitä huvikseen lentele ympäriinsä muutenkaan. Lentokoneessa on etenkin pitkän ihmisen epämukavaa matkustaa. Useamman lennon ja vaihdon reissu jonnekin hyvin kauas on myös kestoltaan yleensä pitkä ja raskas. Välillä kohde on valikoitunut tämän vuoksi lähempää, vaikka se ei sukeltamisen kannalta niin upea olisikaan.

Hinta. Kyllä, vaikuttaahan se. Jos rahaa olisi loputtomiin käytettävissä, olisin jo käynyt läpi Raja Ampatit, Australian Valliriutan ja monet Tyynenmeren kohteet. Pienenä vinkkinä, että Aasian suunnalta löytyy yleensä edullisempia reissuja kuin vaikkapa Karibianmereltä.

Sukelluskohteet. Onko tarjolla hylkyjä, riuttoja, muck divingia? Paljon kaloja ja kasveja vai vähän vähemmän? Suuria eläimiä, kuten paholaisrauskuja, vai pienempää ihmeteltävää, kuten nudibrancheja. Kovia virtauksia vai kevyttä lillimistä? Ja mitä näistä toivot?

Näitä kaikkia on hyvä pitää mielessä, mutta usein käy kuitenkin niin, että sopiva matka vaan tulee eteen. Kun olet heittänyt universumille toiveen uudesta sukellusreissusta, tulee joku ehdottamaan sinulle tarkoitukseen hyvin sopivaa reissua tai näet mainoksen jostakin juuri oikeanlaisesta matkasta. Näin se toimii, kun elämä kantaa. :)

Välimeri

Se olisi niin lähellä. Ei tarvitsisi matkustaa kauas. Ei pitkää lentomatkaa, ei monia vaihtoja, helposti pakettimatkalla saavutettavissa.

Näinhän se on, houkutus lähteä sukeltamaan Välimerelle on suuri. Sukellusfirmoja löytyy lähes jokaisesta Välimeren kohteesta. Monet suomalaisetkin sukellusseurat tai -firmat tekevät matkoja esimerkiksi Kroatiaan tai Kreikkaan.

Asiaan liittyy kuitenkin kaksi meikäläisen kannalta aika suurta muttaa: veden lämpötila ja merenalaisen elämän vähyys.

Vaikka ilma on Välimerellä kesällä kuuma ja aurinko helottaa kirkkaalta taivaalta, ei merivesi etenkään sukellussyvyyksissä ole kovin lämmintä. Se voi olla mitä vaan 20-25 väliltä. Uimavedeksi se kuulostaa hyvältä, mutta kun olet syvällä, mahdollisimman pienellä liikkeellä ja esimerkiksi 45 minuuttia kerrallaan, alkaa kyllä tulla kylmä. Etenkin minulla, kaikkien vilukissojen kuningattarella Olen mennyt Välimerellä milloin 7 mm kaksiosaisella (erilliset ala- ja yläosa) puvulla, milloin 7 mm puvulla sekä torson ja pään peittävällä hupullisella liivillä, milloin 5 mm puvulla ja liivillä sekä erillisellä aluspuvulla. Ja mahdollisesti vielä niiden päälle puettavalla lyhythihaisella ja -lahkeisella shortiepuvulla. Aina on ollut enemmän tai vähemmän kylmä. Jos olet raavas ja lihaksikas mies, tai hyvin lämminverinen nainen, ei ongelma ole suuri. Minä sen sijaan vedän kerrosta toisensa jälkeen ja muutun kömpelöksi.

Toinen mutta summautuu hyvin ilmaisuun, jonka kuulin Maltalla: ”Välimeri kalastettiin tyhjäksi jo 1970-luvulla.” Ehkä hieman karrikoiden sanottu, mutta kyllä siinä totuuden siemen piilee. Jos odottaa suuria kalaparvia, hienoja äyriäisiä ja nilviäisiä sekä värikkäitä kasveja, tulee pettymään. Välimeressä on paljon kiveä, hiekkaa ja ruohoa. Siellä täällä kaloja ja muita eläimiä. Hylkyjä sen sijaan kyllä löytyy. Jos laivanrakennus, sotahistoria tai merkittävät tapahtumat kiinnostavat, löydät katseltavaa. Niiden ympärillä yleensä on myös kohtalaisen kivasti kaloja, eli sitä merenelämää. Vaikka en itse epäinsinöörinä ole suuri hylkyjen tai muidenkaan liikennevälineiden fani, löytyy niistä mielenkiintoisia juttuja. Kuinka moni on esimerkiksi nähnyt uponneen laivan ja sen kyljessä kyltin ”Made in DDR”? Uutena sellaista ei ainakaan tulla enää näkemään. ;-)

Sykähdyttäviä ovat myös hienot kivi- ja kalliomuodostalelmat, sekä luontoäidin että ihmisen tekemät. Jylhät kallioseinämät, eroosion syömät uskomattomat muodostelmat ja monet läppiuinnit kallionkoloista ovat vaikuttavia. Etenkin Kroatiaa suositellaan näistä syistä, itse en ole sinne vielä ehtinyt. Kyproksella minuun sen sijaan teki vaikutuksen amfiteatteriksi kutsuttu kohde, jonka voisi kuvitella olevan antiikin kreikkalaisten rakentama oikea teatteri. Se on kuitenkin eroosion syömää kiveä, joka muodostaa upean amfimaisen näyn. Pinnan päällisistä muistoista huikein oli Maltan kuuluisa Azure Window, jonka ehdin nähdä vain muutamaa kuukautta ennen sen romahtamista mereen keväällä 2017.

Ehdottomana pluspuolena Välimeren matkoissa on erikseen mainittava hyvä ruoka. Kuka voisi vastustaa herkullisia pastoja, raikkaita yrttejä, suussa sulavia juustoja tai maukkaita, tuoreita vihanneksia. Sukelluslomalla pitää olla voimissaan ja syödä hyvin, se kyllä onnistuu Välimerellä. Viinit voi sen sijaan jättää juomatta, koska alkoholi ja sukellusmatkailu eivät sovi yhteen. Alkoholi on diureetti ja edesauttaa kehon kuivumista nestetasapainon säilyttämisen sijaan. Eikä pienimmilläkään krapulaoireilla ole syytä lähteä sukeltamaan. On oltava hyvissä voimissaan, ilman särkyjä, mieli kirkkaana ja tunteet rauhallisina.  

Thaimaan sukellusmatkat

Olen käynyt Thaimaan rantakohteissa lomalla lukuisia kertoja, olisiko nyt seitsemän reissua mittarissa. Miksi matkustan sinne niin usein, lähes joka talvi tässä 2010-luvulla? Eikö olisi kiva nähdä muitakin paikkoja ja eikö siellä tylsisty? Vastaus on yksinkertainen, ei tylsisty, kun siellä voi tehdä maailman parasta harrastusta, eli sukeltamista. 

Thaimaahan on myös helppoa matkustaa, matkanjärjestäjillä on paljon tarjontaa, lentoja ja hotelleja löytyy. Suhteessa moniin muihin kaukokohteisiin Thaimaan etuja ovat takuuvarmat lämpö (niin vedessä kuin maan päälläkin) ja aurinko, kaunis luonto, toimiva turisti-infrasturktuuri ja hyvä hinta-laatusuhde. Siellä saa hyvätasoisen loman melko edullisesti verrattuna moniin muihin lomakohteisiin ja etenkin maailman upeimpiin sukelluskohteisiin, joista upeimmat lienevät (onneksi) kaukana massaturistien ulottumattomilta. Ne ovat syystäkin kalliimpia matkoja, joten eivät ihan joka vuosi toteutettavissa.

Itseäni eivät ole koskaan muut turistit häirinneet, eikä kohteiden turistimaisuus tai kaupallisuus. En etsi alkuperäisheimoja tai kylätunnelmaa, vaan toimivaa, miellyttävää kokonaisuutta, hyvää säätä ja rakasta harrastusta. Tuttuun kohteeseen mennessä ei myöskään mene aikaa paikan haltuun ottamiseen ja käytännön asioiden toimimisen selvittelyyn, vaan voi laskeutua lomamoodiin samantien. Tuttuun kohteeseen voi myös mennä vaikka vain viikoksi, jos aikaa tai rahaa ei ole enempää.

Lomakohteitani Thaimaassa ovat olleet ne perinteiset Andamaanienmeren paikat: Phuket, Koh Lanta, Krabi ja Khao Lak. Palasin juuri tiiviltä alkuvuoden matkalta Phuketiin, joten se on tunnelmissani tällä hetkellä päällimmäisinä. Tarjontaa sukellusretkistä löytyy kaikista paljon, voi sukeltaa niin suomen-, ruotsin- kuin englanninkielisessäkin seurassa.

Kauneimmat yksittäiset Etelä-Thaimaan sukellussaitit ovat mielestäni olleet Raya Noi, Similansaaret ja Koh Haa. Paljon kehutuille Hin Daengille ja Hin Muangille en ole koskaan erinäisistä sattumuksista johtuen päässyt, joten jätetään niille vielä aukki paikka Top3:een, jos jonain päivänä räpyläni sattuvat minut sinne johdattamaan. Siaminlahden puolella en ole koskaan käynyt, joten sitä en osaa kommentoida. Hyvä sukelluspaikka siellä kuulemma on ainakin Koh Tao.

(Raya Noi)

Kaikissa Thaimaassa käymissäni sukelluskohteissa on hyvät puolensa, joista päällimmäisenä mieleen tulevat tässä.

Phuket

+ Paljon tarjontaa sukellusretkien järjestäjistä ja päivittäisistä retkistä.

+ Kohteiteiden skaala ehkä Etelä-Thaimaan laajin: retkiä löytyy aina Phi Phi -saarista King Cruiser -hylkyyn sekä kirkastakin kirkkaampaan Raya Noihin. Samalla viikolla ei tarvitse mennä useampaa kertaa samaan paikkaan.

+ Paljon myös pinnan päällistä matkantarjontaa.

+ Suorat lennot.

- Ihmisiä, liikennettä ja melskettä on paljon. Ei eteeristä luonnonrauhaa kaipaavalle.

Koh Lanta

+ Kaunin ja rauhallisin käymäni lomakohde Thaimaassa: rento tunnelma ja upeat rannat

+ Koh Haan kauneus, myös ihana Koh Rok

+ Vain täältä pääsee Hin Daengille ja Muangille, joissa en siis ole vielä käynyt

Krabi

+ Lyhyet etäisyydet sukelluskohteisiin

- Ei kovin laajasti eri kohteita

Khao Lak

+ Sukellukset kauniissa Similansaarten kansallispuistossa vain täältä

+ Upeat, pitkät rannat

- Venematka kohteille on aika pitkä

- Hiukan kalliimpi lomakohde kuin muut Etelä-Thaimaan kohteet

Jokainen sukelluspäivä on tietysti oma seikkailunsa. Huikeita kokemuksia voi löytää kaikkialta, kun osaa keskittyä juuri siihen, mitä sillä retkellä ja sukelluksella on annettavana. Tuoreimmallakin reissulla tuli nähtyä mm. neljä mustaevähaita, iso merihevonen, huikean kokoisia mureenoja, söpöjä boxfishejä ja hiekkaan kaivautuneita pieniä rauskuja (Kuhl's stingray). Koskaan en väsy katsomaan ihan ”tavallisiakin” kaloja ja kasveja. Meriluonto palkitsee innostunee ihmettelijän joka kerta.

Aina takkiin jää myös hienoja kohtaamisia muiden sukeltajien kanssa, paljon naurua, hassuja sattumuksia, mielenkiintoisia tarinoita, erikoisia persoonia, uusia ystäviä, vanhoja ja yllättäviäkin tuttuja. Auringon virkistämänä, silmät säihkyen ja sydän sukeltamisen ilosta pakahtuen on hyvä jatkaa talvea koti-Suomessa.  

(Pintaannousu auringonlaskun aikaan, Koh Mai Thon)