Rescue Diver -kurssi

"Paras sukelluskurssi." "Kaikkein hauskin kurssi." "Kurssi, josta on ollut eniten hyötyä."

Näin PADI itse ja sukeltajat itse mainostavat Rescue Diver -kurssia. Se on AOWD:n jälkeen seuraava kurssi, vapaaehtoinen toki. Harrastussukeltaja voi aivan hyvin sukeltaa AOWD:lla koko elämänsä. Ammattilaisuralle pyrkiville Rescue Diver on välttämätön edellytys ennen seuraavia askeleita. Amatööreillekin se on hyödyllinen.

Kuten olen aiemmin kertonut, jännitän helposti. Jännitän uusia ihmisiä, uusia sosiaalisia tilanteita, uudenlaisia tekemisiä. Ensimmäiset kolmisenkymmentä sukellusta jännitin joka kerta: varusteita, veteen menoa, olosuhteita, mahdollisia vaaratilanteita, kaikkea. Kertojen myötä jännitys hälveni ja tekemiseen sai rutiinia.

Juteltuani kokeneempien sukeltajien kanssa tulin entistä vakuuttuneemmaksi, että Rescue Diver -kurssi voisi olla hyvä minulle. Voisin oppia hallitsemaan omia pelkojani paremmin, toimimaan luontevammin tilanteissa, saamaan lisää toimintavarmuutta ja ennakoimaan tapahtumia.

Kesällä 2014 suuntasin jälleen kerran Indonesian Living Colours -sukelluskeskukseen, jossa olin edellisenä kesänä suorittanut AOWD:n loppuun. Tunsin paikan entuudestaan, tiesin sen lyhyet etäisyydet ja hyvät sukellusolosuhteet. Sen parempaa paikkaa suorittaa Rescueta rauhallisesti omassa tahdissani ei tulisi. Lisäksi voisin tehdä kurssin saman, erinomaisen sukelluskouluttajan kanssa, johon olin jo edellisenä kesänä Indonesiassa tutustunut. Tämä mahdollisuus täytyi käyttää hyväksi.

Rescue Diver -kurssi valmistaa ennaltaehkäisemään vaaratilanteita ja toimimaan sukellusonnettomuuksissa. Se sisältää mm. itsepelastusta, stressin tunnistusta ja havaitsemista muissa sukeltajissa, onnettomuustilanteiden hallintaa ja erilaisia ensiapuvälineitä, väsyneen ja panikoivan sukeltajan pelastamista pinnalla ja pinnan alla sekä tajuttoman sukeltajan pelastamista pinnalla ja pinnan alla.

Edellytyksiä kurssille ovat 12 vuoden ikä, AOWD-luokitus, vedenalaisen navigoinnin suorittaminen ja 24 kuukauden sisällä suoritettu ensiapukurssi. Minun Rescue-taipaleeni käynnistyi tuosta ensiapukurssista. Olin samana keväänä käynyt töissä päivän mittaisen ensiapukoulutuksen, josta oli paljon hyötyä. Varsinainen ensiapukurssi se ei kuitenkaan ollut, joten auttamisen ja pelastamisen tiedot ja taidot oli otettava kunnolla haltuun maan päällä ennen kuin niitä lähti harjoittelemaan pinnan alla. 

Kurssipäivät veneellä olivat mielenkiintoisia, mutta intensiivisiä. Muiden hupisukeltaessa, minä olin "on duty" koko ajan. Teimme pelastusharjoitteita suunnitelman mukaisesti. Kurssin muut harjoitteet jatkuivat pitkin päivää, lorvailuun ei juurikaan jäänyt aikaa. Harjoituksiin kuului aina tilanteiden arviointia. Voinko pelastaa pinnalla räpiköivän veneestä altistamatta itseäni veden vaaroille? Miten autan krampin saavaa sukeltajaa pinnan alla? Onko paikoilleen jähmettynyt sukeltaja tajuton vai katseleeko hän vaan keskittyneesti jotain asiaa pohjassa.

Mieleenpainuvimpia harjoituksia oli mm. kun tulimme kouluttajan kanssa pintaan yhtä regulaattoria käyttäen parihengityksellä. Tasainen tahti toisen hengittäessä ja toisen hiljalleen ulospuhaltaessa ovat a ja o. Se sujui erinomaisesti entiseltä laulajalta ja entiseltä huilistilta. Etsintä- ja navigaatioharoituksia tehtiin Divemaster-kurssia suorittavan parin kanssa ihan urakalla. Kouluttaja heitti pienen esineen merenpohjan hiekkaan ja meidän piti löytää se. Sukelsimme pitkän, pitkän aikaa milloin ympyrää, milloin neliötä ja lopulta löysimme kohteemme. Yksi raskaimpia harjoituksia oli "tajuttoman" sukeltajan tuominen pintaan, elvytysharjoitusten aloittaminen pinnalla, kuljettaminen veneelle ja nostaminen veneeseen. Onneksi nostettavana oli keskikokoinen nainen, eikä iso, raavas mies, niin voimani riittivät.

Perussääntö, joka kurssilta jäi takaraivoon on: Stop – Breathe – Think – Act. Eli pysähdy ja lopeta aikaisempi toimintasi. Hengitä! Sukelluksen ykkössääntö on koko ajan hengittää pinnan alla. Syvä ja rauhallinen hengitys auttaa myös pinnan päällä stressitilanteessa tai tunnemyrskyn vallassa. Ajattele, mitä tilanteessa pitäisi tehdä. Mitä sinun ja mitä jonkun toisen pitäisi tehdä? Mitä ei pidä tehdä? Toimi vasta sitten, mutta toimi. Pelastamisessa tärkeintä on, että ei jäädy, vaan toimii.

Kurssin päätti kuuluisa skenaariopäivä. Siinä kouluttaja apureineen on käsikirjoittanut päivän erilaisia pelastustilanteiden skenaarioita täyteen. Minulle sanottiin vaan, että lähdetäänpäs sukeltamaan ja nauttimaan päivästä. Katsotaan, jos jotain sattuu. Ja tietenkin, kaikki mahdollinen sattui. Kouluttajalla ja hänen avustajillaan oli hauskaa, kun saivat näytellä ja temppuilla kustannuksellani. Skenaariot ja teoriakokeet menivät tietenkin läpi ja näin minusta tuli Rescue Diver -sukeltaja.

Vastasiko Rescue Diver -kurssi odotuksiani? Oliko se kaikken hauskin? Ei mielestäni, vaan rankka. Oliko se erittäin, hyödyllinen? Ehdottomasti. Oliko se paras sukelluskurssi? Kyllä, varmuuden ja taitojen lisääntymisen myötä, oli. Muuttiko Rescue Diver minua sukeltajana? Kyllä muutti. Kurssin jälkeen olen ollut selvästi varmempi tekemisestäni ja sukeltaminen tuntuu rauhallisemmalta. Tiedän, millaista käytöstä ja sen muutoksia tarkkailen muissa sukeltajissa. Olen tietoisesti ottanut välillä esille jotain sukelluskohteeseen tai tilanteeseen liittyviä epävarmuuksiani, tarjotakseni myös muille ryhmässä oleville sukeltajille turvallisen tilan puhua omista tuntemuksistaan. Varmistan välineitä eri tavalla. Seuraan ja tarkkailen muiden sukeltajien toimintaa pinnan alla ja tarvittaessa toimin. Käyn korjaamassa toisen sukeltajan huonosti kiinni olevan räpylän pinnan alla tai autan kokematonta sukeltajaa nosteen hallinnan muistamisessa. Olen kaikin tavoin valppaampi ja varmempi sukeltaja Rescuen jälkeen.  

Open Water Diver -kurssi eli sukeltamisen peruskurssi, osa 1

Kun vihdoin pääsin kurssille, olin sekä innoissani että luonnollisesti myös hieman jännittynyt. Meitä oli kurssilla kolme oppilasta: yksi vanhempi mies, yksi nuorempi mies ja minä. Kouluttajana toimi kokenut mies, jonka opetustyyli sopi minulle erinomaisesti. Hän oli asiantunteva, selkeäsanainen, luotettavan ja itsevarman oloinen, kuunteleva ja huumorintajuinen, muttei missään nimessä mikään rennonletkeä pelleilijä. Kun itse jännitän, en kestä, jos joku tulee viereen lyömään hommat leikiksi.

Kurssi kesti kolme päivää ja se tehtiin kokonaan merellä. Usein allasharjoituksina tehtävät osuudet teimme Raya Yain saaren rantavesissä. Minusta se oli paljon kivempaa kuin ajatus uima-altaassa lutraamisesta. Oli kiva päästä todellisiin olosuhteisiin saman tien.

Tiesin, että kolmeen päivään tiivistetty peruskurssi tulisi olemaan tiukka puristus, mutta en onneksi ihan tajunnut kuinka tiukka. Olisi voinut jäädä tekemättä. Saimme teoriaoppitunteja parin tunnin laivamatkalla saarelle ja takaisin. Sukellusvarusteet puettiin päälle heti ensimmäisenä päivänä ja kuivaharjoittelimme niiden käyttöä laivalla.

Ensimmäisiä vesiharjoituksia varten kahlasimme Raya Yain saaren rantaan. Kaikki sujui hyvin, kunnes tuli hetki, jolloin piti laittaa pää veteen ilman maskia. Seisoimme ehkä noin vyötärön syvyydessä vedessä, jalat tukevasti pohjassa. Tasapainotusliivi päällä, ilmatankki auki ja regu suuhun. Kurssilla täytyy harjoitella sitä, miltä tuntuu olla vedessä ilman maskia, koska sukeltaessa voi tulla eteen tilanne, jossa joku vahingossa tönäisee maskisi pois paikoiltaan tai kokonaan pois. Voisi luulla, että se on helppoa, kun niinhän normaalilla uintireissullakin ollessa tehdään. Aivan. Erona on kuitenkin se, että sukeltaessa tulee hengittää suun kautta koko ajan. Se on laitesukeltamisen tärkein sääntö. Hengitä koko ajan ja toisin päin sanottuna älä koskaan pidätä hengitystäsi. Hengittämistä suun kautta tuli siis jatkaa normaalisti, kun nenä oli samalla paljaana vedessä ja sen kautta taas ei pitänyt vetää mitään (eli vettä) sisään.

Helpommin sanottu kuin tehty. Painoimme päät veteen ilman maskia ja kaksi muuta kurssilaista jatkoi hengittelyä suun kautta kaikessa rauhassa ongelmitta. Minulla meni heti vettä nenään. Nostin pään hermostuneena vedestä ja yritin uudelleen. Taas vettä nenässä. Kokeilin tehtävää monta kertaa peräkkäin, joka kerta vettä nenässä. Silmiäkin merivesi jo ärsytti. Alkoi jännittää ja myös nolottaa, kun muut suorituivat tästä hommasta helposti ja minä en. Kokenut kouluttaja otti tilanteen kuitenkin haltuunsa, rauhoitteli minua ja kertoi, että tämä on yksi peruskurssin kurjimmista tempuista. Ei ollut mitään kiirettä, voisimme harjoitella sitä miten kauan tahansa, miehet kyllä odottaisivat. Rauhoituin, yritin keskittyä ja jotenkin vanhana kuorolaulajana onnistuin kuin onnistuinkin ohjaamaan hengityksen vain suun kautta kulkevaksi. Ehkä tein kitalaen avulla jonkun tempun nenäontelolle tai ehkä muuten vaan suoriduin, mutta onnistuin silti. Huh!

Sen jälkeen oli ensimmäisen päivän mukavampi osuus. Laitoimme maskit takaisin päähän ja lähdimme ensimmäiselle oikealle sukelluksellemme. Rantavedessä, saaren reunan koralleja seuraillen sukelsimme yhteensä 35 minuuttia, syvyyttä oli enimmillään kuusi metriä. Se oli todella kivaa! Näimme värikkäitä kaloja, mureenan ja veden liikkeiden mukana liehuvia koralleja. Olin innoissani! Tätä varten halusin opetella sukeltamaan.

Teoriatunnit jatkuivat laivalla nautitun lounaan jälkeen. Sitten menimme uudestaan veteen. Täytimme tasapainotusliivit ilmalla ja polskimme laivalta sopivaan syvyyteen. Meri aaltoili hieman ja jouduin räpylöistä huolimatta tekemään töitä pysyäkseni miesten matkassa. Sopivaan kohtaan päästyämme kouluttaja kertoi meille, mitä harjoituksia tulisimme seuraavaksi pinnan alla tekemään. Yritin kovasti painaa mieleeni, mitä kaikkea tuleman piti. Keskittyminen alkoi kuitenkin tiukan aamupäivän ja rentouttavan lounastauon jälkeen herpaantua. Vatsassakin taisi kiertää. Laskeuduimme muutaman metrin syvyyteen juuri läpkäytyjä harjoituksia varten. Olin siinä ihan rauhallisena ja katselin, että jotain se kouluttaja nyt häslää noiden kahden muun kanssa ja mietin, onkohan niillä jotain ongelmia. Odottelin ja hengittelin. Sitten kouluttaja tuli minun luokseni ja ajattelin, että mitähän nyt. Jotain hän siinä tuntui vieressäni tekevän. Hengittelin rauhassa, kunnes yhtäkkiä ilmaa ei tullutkaan enää suuhuni! Säikähdin ja selkäydinreaktiona osoitin kädellä kaulaani, että mitään ei tapahdu ja tukehdun! Minkä jälkeen kouluttaja ystävällisesti avasi jälleen ilmapulloni. Olin unohtanut, että tämä oli yksi kurssin harjoituksista, josta hän oli juuri hetkeä aikaisemmin pinnalla kertonut: miltä se oikeasti tuntuu, kun ilma loppuu. Hän oli kertonut sulkevansa vuorollaan meidän jokaisen pullon, jolloin meidän tuli näyttää ”ilma loppu” -käsimerkkiä, eli juurikin vetää kädellä kurkun yli, kuten olin intuitiivisesti tehnyt. Sitten hän avaisi taas pullon. Keskittymiskyky todellakin oli herpaantumassa. Harjoittelun jälkeen sukeltelimme vielä lisää.

Päivä oli pitkä ja ilta jatkui vielä rankempana. Siitä lisää ensi kerralla.