Ulkonäkö ja sukeltaminen

Ulkonäkö on aihe, josta kirjoittaminen mietityttää. Tarvitseeko sitä edes mitään sanoa, kun sehän on jokaisen ihmisen oma asia. Halusimme tai emme, ainakin me naiset vietämme elämämme aikana paljonkin aikaa miettien erilaisia ulkonäköön liittyviä asioita. Itse viihdyn hyvin omissa nahoissani ja pidän useimmiten peilikuvastani, mutta ymmärrän kyllä hyvin  niitä ulkoisia paineita tai sisäsyntyisiä odotuksia siitä, miltä haluaisi näyttää, pitäisi näyttää tai miltä ei saisi näyttää. Meikkaamiseen, pukeutumiseen ja hiuksiin tuntuu olevan kauhean vahvoja kantoja, vartalosta puhumattakaan. Yhden mielestä luomu on ainoa kunnollisen naisen merkki ja itsensä maalaaminen on turhamaista ja tyhmää. Toinen taas nauttii itsensä laittamisesta, eikä varmaan toivo itseään siitä tuomittavan. Kolmas haluaisi yhtä, mutta miellyttääkseen muita tekee jotain muuta. Eikä tämä ole vain naisten juttu, miehilläkin on nykymaailmassa enenevässä määrin erilaisia ulkonäköön liittyviä ajatuksia ja tunteita. Minusta on henkilökohtaisesti aika lailla sama, mitä kukakin ulkonäkönsä suhteen tekee, kunhan ei lähde tuomitsemaan muita. Antaa kaikkien kukkien kukkia!

No miten sitten ulkonäkö ja sukeltaminen? Liittyykö tähän harrastukseen jotain ulkonäköseikkoja, jotka pitäisi ottaa huomioon tai olenko kokenut jotain ulkonäköpaineita sukeltaessani? Onko sukeltaminen vain nuorten, timmien ja ruskettuneiden ihmisten harrastus? Heh, no ei missään nimessä! :) Yleinen vitsi on, että sukeltamisen kolmas tärkeä ”sääntö” koko ajan hengittämisen ja itsensä pinnalla kelluvaksi tekemisen lisäksi on ”näytä hyvältä märkäpuvussa”. Tähän sisältyy tietysti se paradoksi, että kukaan ei näytä hyvältä märkäpuvussa, tai ei ainakaan ole parhaimmillaan. Se vaan on fakta. :) Siksi sukeltaminen onkin oikeastaan aika vapauttavaa. Kaikki sukellusryhmässä ovat jokaista vartalon muhkuraa hyväilevissä kokovartalokondomeissa, maskit puristavat posket pulleiksi ja merivesi takuttaa hiukset (sikäli kun niitä on) tönköiksi. Wow, mitä porukkaa!

Saattaakin olla aika vapauttavaa, että siellä sitä vaan mennään, puetaan ja riisutaan näitä helpommin tai vaikeammin päälle mahtuvia märkkäreitä, välillä ahtaissakin oloissa pylly toisen olkapäähän osuen ja märkäpukua selluliitin tai pömppömahan päälle kiskoen. Eikä ketään oikeastaan kiinnosta, punoittavatko poskesi, mihin ilmansuuntaan hiuksesi osoittavat. Mukana on nuoria, keski-ikäisiä, vanhoja, miehiä ja naisia, tyttöjä ja poikia, usein monta eri kansallisuutta ja ulkonäköä. Kaikki kedon kukat. Toisten ulkonäköä ei oikeastaan koskaan kommentoida, ainakaan en ole mitään negatiivisia kommentteja ikinä kuullut kenestäkään sukellusmatkoillani. Siihen sentään kiinnitetään huomiota, onko joku polttanut nahkansa kuumassa auringossa.

Pari käytännön ulkonäkövinkkiä kuitenkin. Ensinnäkin pitkät hiukset sukeltaessa. Niitä ei voi minun kokemukseni pitää auki. Menevät merivedessä tolkuttomaan takkuun ja pahimmillaan myös sotkeentuvat maskin remmiin ja ties minne. Paras keino pitää pitkät hiukset kuosissa on letittää ne. Mieluiten ranskalaisella letillä, koska se pysyy hyvin kiinni ja sitoo matkan varrelta hiukan lyhyemmätkin hiukset mukaan. Letti kannattaa myös solmia tosi tiukalle, koska vesi löysyttää hiuslenkkejä. Eli yksi ylimääräinen kieppi siihen lenkkiin. Puolipitkillä hiuksilla toimii hyvin jo ihan otsalta molemmin reunoin letitettävät pienemmät ranskalaiset letit, jotka voi sitten yhdistää taakse yhdeksi isoksi. Joskus tulee hienoakin jälkeä, toisinaan sitten taas tällaista, kun kiireellä peiliin katsomatta hutaisee vaan hiukset kiinni.

Letit kannattaa avata vasta päivän viimeisen sukelluksen jälkeen. Ja huuhdella sitten heti samantien hiukset makealla vedellä, jos sitä on saatavilla. Muuten suola ja takut. Samasta syystä hiukset kannattaa harjata heti silloin kosteina. Pidä siis hiusharjaa mukanasi sukellusretkillä.

Jos viettää pidemmän sukellusloman ja haluaa pitää sen ajan sileät sääret, suosittelen sokerointia ennen matkaa. Ei tarvitse olla höyläilemässä pitkin matkaa. Tai sitten voi vaan antaa karvojen rehottaa vapaasti.

Sukeltaessa ei juuri meikkailla, mutta voi toki halutessaan käyttää jotain vedenpitäviä ripsareita. Itse en ole sellaisia kokeillut, mutta muutaman kerran minulla on ollut ripsenpidennykset, jotka kestävät kyllä hyvin läpi parinkin viikon matkan ja vedessä lutraamisen. Sitten voi kuvitella nousevansa merestä räpsyripsin, hiuksia heilauttaen kuin ihana merenneito ikään. As if. Mutta onhan ne ripset nyt vaan niin ihanat noin muutenkin. :)

Aurinkorasvaa kannattaa trooppisilla ja aurinkoisilla merillä käyttää runsaasti. Ongelma sukeltamisen kannalta ainakin itselläni on se, että ennen sukelluksia en voi laittaa sitä naamaani. Ihoni on jo valmiiksi hyvin rasvainen ja aurinkorasvan lisääminen siihen aiheuttaa sellaisen luiston sukellusmaskin tiivisteen alle, ettei se pysy paikallaan hetkeäkään, vaan vuotaa kuin seula. Voin sanoa, että vuotava maski pilaa kyllä koko sukelluskokemuksen. Siksi ratkaisuni on pitää kasvot pois suorasta auringonvalosta siihen asti, kun päivän viimeinen sukellus on ohi. Sitten voi rasvailla tai käyttää aurinkosuojakertoimellista puuteria paluumatkalla. En tosin muutenkaan ole kova auringonottaja etenkään keskipäivän ja iltapäivän auringossa. Tykkään mukavasta lämmöstä varjossa.

Mikä sukeltajatyyppi olisit? - Tee testi!

Meitä sukeltajia on moneen lähtöön. Oletko ikinä ajatellut, kuka sukeltamisen lukuisista arkkityypeistä olisit? Tee testi ja kokeile!

1. Mihin lähdet sukeltamaan?
a) Liveaboard-safarille Malediiveille, jotta pääset sukeltamaan mahdollisimman paljon yhden matkan aikana.
b) Luolaan, jossa pääset kokeilemaan uutta erikoistaskulamppuasi.
c) Lajimäärältään tunnettuun kansallispuistoon, jota ihminen ei ole vielä pilannut.
d) Upeista värikontrasteistaan tunnetulle laiturirakennelmalle.
e) Sinne minne hotellin naapurissa oleva sukellusfirma myy retken huomenna.

2. Mitä pakkaat mukaan?
a) Välineesi, paksun lokikirjasi ja matkamuistopaitoja aikaisemmilta sukellusmatkoilta. Sekä paljon rahaa.
b) Kolme eri teknisillä ominaisuuksilla varustettua märkäpukua, maski vahvuuksilla ja ilman, kaksi tietokonetta sekä tosi käteviä solkia, joilla voi kiinnittää asioita.
c) Kalakirjan, korallikirjan, kasvikirjan ja batiikkivärjättyjä puuvillavaatteita iltapäiväksi.
d) Uuden kamerasi, vedenalaisen kotelon, videokameran, lamput, tiivisteitä, varatiivisteitä, laturit jne. Ja jotain vaatteitakin ehkä.
e) Normaalit lomavaatteet: T-paita, shortsit ja flipflopit. Muistat ottaa mukaan myös sukelluskorttisi, jotta voit todistaa olevasi sukeltaja.

3. Laivalla sukellusten välissä

a) Juttelet muiden sukeltajien kanssa siitä, missä kaikkialla he ovat sukeltaneet, missä itse olet käynyt ja mihin kukin aikoo suunnata seuraavaksi.
b) Käyt hiplaamassa muiden sukeltajien välineitä ja tavaroita, kysyt niiden merkkejä ja arvioita siitä, ovatko ne hyviä vai eivät.
c) Tutkit nilviäiskirjaasti tehdäksesi tarkan lajinmäärityksen sille edellisellä sukelluksella nähdylle vihreä-oranssille mönkijälle.
d) Asetat huolellisesti kamerasi makean veden ämpäriin ja toivot, ettei kukaan kolhi sinun kalliita laitteitasi omilla halpisvehkeillään.
e) Katselet maisemia ja nautit auringosta. Syöt ja juot myös hyvin. Paluumatkalla otat oluen.

4. Muut eivät pidä sinusta, koska

a) he ovat kateellisia kaikista niistä sukelluskohteista, joissa olet käynyt ja siitä, mitä kaikkea olet nähnyt.
b) he eivät jaksa kuunnella vertailuasi siitä, onko Mareksen vai Aqualungin puku parempi, jos sukeltaa alle 35 metrin syvyydessä hiukan normaalia lämpimämmässä vedessä, mutta virtauksen ollessa kuitenkin voimakas.
c) paasaat sukellusten välissä merten saastumisesta ja syyllistät passiivis-aggressiivisesti muita siitä, jos merivessaan tipahtaakin jotain sinne kuulumatonta.
d) he joutuvat aina odottamaan sinua sukelluksella, kun unohdut ottamaan täydellistä kuvaa kallionkolossa piilossa olevasta mureenasta.
e) ei voi olla ihan varma, muistatko kaikki käsimerkit oikein.

5. Muut rakastavat sinua, koska

a) sinulla on huikeimmat tarinat siitä, miten kerran näit 50 mantaa eli paholaisrauskua lilluessasi niiden puhdistusaseman viereisessä kallionkolossa. Herätät sisäisen maailmanympärysmatkailijan muissakin.
b) sinulta voi aina lainata varamaskia, oikeanlaista taskulamppua tai vedenpitävää pussukkaa tavaroille. Kaikkeen hyvin varustautuneena luot turvallista tunnelmaa ympärillesi.
c) hihkut sukelluksen jälkeen riemusta, kun vihdoin näit polycarpa auratan. Ilosi on sydämellistä ja vilpitöntä!
d) lähetät matkan jälkeen kaikille upeita valokuvia ja videoita yhteisistä kokemuksistanne. Yhteiset muistonne jäävät ikuisesti elämään.
e) luot ympärillesi rennon ja hauskan fiiliksen. Kerrot hauskoja juttuja sukeltamisen ulkopuolisesta elämästä, kuten tv-ohjelmista, golfista tai mökkeilystä. Osaat keskustella ns. normaalien ihmisten normaaleista asioista.

6. Kotona

a) suunnittelet seuraavaa sukellusmatkaa
b) täytät kotisi uusimmalla ja ominaisuuksiltaan parhaimmalla kodintekniikalla.
c) kierrätät kaikki kotitaloutesi jätteet ja lahjoitat rahaa saimaannorppien suojeluun.
d) otat lähikuvia puolukanvarvuista ja ikuistat utuista järvimaisemaa aamuruskon hetkellä.
e) käyt töissä, nautit ajasta perheesi ja ystäviesi kanssa ja harrastat monia eri asioita.

7. Lautaseltasi löytyy

a) eksoottisia makuja, wokkeja, nuudeleita, mausteseoksia ja yrttejä, joilla voit palauttaa mieliin ihania matkamuistoja edelliseltä reissultasi.
b) ruokaa, jonka ravintoarvot on tarkasti punnittu: sopiva määrä proteiineja, hiilareita, hivenaineita, vitamiineja hyviä ja huonoja rasvoja. Maulla ei niin väliä, voihan sitä pahviakin syödä.
c) vegaanista ruokaa tai jos oikein villi olet, niin joskus maitotuotteita ja muniakin. Viiniä tietysti myös.
d) kauniisti aseteltu annos, joka ehtii kuitenkin jäähtyä sillä aikaa, kun otat siitä kuvia someen.
e) makaronilaatikkoa, ketsuppia ja porkkanaraastetta. Enemmän on parempi.

8. Jos voittaisit lotossa

a) jättäisit nykyisen työsi, muuttaisit tropiikkiin ja perustaisit oman sukelluskeskuksen.
b) perustaisit uuden yrityksen, joka tähtäisi lämpötiloihin reagoivien tasapainotusliivien tuotekehitykseen.
c) lahjoittaisit rahat merten ja eläinten suojeluun.
d) ostaisit entisten lisäksi vielä pari uutta videokameraa, pienen ja ison still-kameran, sekä tietokoneellesi ammattilaisten suositteleman uusimman kuvankäsittelyohjalman. Palkkaisit itsellesi myös yksityisopettajan neuvomaan, miten niitä käytetään.
e) maksaisit asuntolainan pois, ostaisit uuden auton ja kiertäisit vähän mualimoo.

.

.

.

.

Eniten A-vastauksia:
Olet hurahtanut! Sukelluskärpänen puri kerralla ja kovaa. Peruskurssin jälkeen olet käyttänyt kaikki lomasi ja rahasi sukeltamiseen. Kaikki mikä tulee se myös menee. Sinulle on parissa vuodessa kertynyt huima määrä merkintöjä lokikirjaan ja kokemuksia ja sukelluskavereita löytyy ympäri maailman. Olet kiertänyt Suuren valliriutan, Chuuk-laguunin, Raja Ampatin ja Meksikon cenotet. Et enää käy muunlaisilla ulkomaanmatkoilla. Museot, shoppailu, biitsit tai laskettelurinteet eivät kiinnosta. Perheesi, ystäväsi ja työkaverisi ovat joko kyllästyneitä kuulemaan ainaisista sukellusmatkoistasi tai kysyvät heti edellisen matkan jälkeen, että mihinkä ja koska lähdet seuraavaksi? Puolisosi kannattaisi olla joko sukeltaja itsekin tai sitten muutoin hyvin omatoiminen lomailija. Tulevaisuudessa siintänee sukellusammattilaisen ura.

Eniten B-vastauksia:
Olet tekniikkasukeltaja ja välinehifistelijä! Heti OWD-kurssin jälkeen suuntasit sukelluskauppaan ja hankit kerralla kaikki vermeet viimeisen päälle. Sinulla on monen eri paksuista märkäpukua, on skin-pukua tai pelkkää puseroa. Regut, tasapainotusliivit, maskit ja räpylät täytyy olla omat ja mieluiten mittatilaustyönä tehdyt. Tavallisen liivin lisäksi sinulla on wing-liivi ja rebekin on jo tuttu väline. Lamppuja tarvitsee tietysti monenlaisia, eri ominaisuuksilla eri tilanteisiin. Sukellustietokoneesi on viimeistä mallia sisältäen kaiken kompassista langattomaan ilmaintegrointiin. Nautit aidosti välineiden teknisten ominaisuuksien tarkkailusta ja niiden tuomista eduista pinnan alla. Sydämesi sykähtää ilosta, kun posti tuo netistä tilaamasi uuden kamerantiivisteen. Siviiliammatiltasi olet tietysti insinööri.

Eniten C-vastauksia:
Olet merihippi! Kasvoit katsoen David Attenboroughin dokumentteja ja tiedät kaiken valtamerten tilasta. Tunnet mangroveviidakon ekosysteemin ja tiedät, mikä uhkaa koralliriuttoja, jos ilmastonmuutos etenee. Sinusta on ihan normaalia maata tunti hiljaa paikallaan matalassa hiekkavedessä katsomassa mandariinikalojen parittelua.Pidät ystävillesi pyytämättä ja yllättäen esitelmiä siitä, kuinka lehmät tappavat enemmän ihmisiä kuin hait ja kuinka pitää boikotoda ravintoloita, jotka myyvät haineväkeittoa. Tunnistat niin kalat, korallit, kasvit kuin nilviäiset tuosta vaan. Puhut niistä vain niiden latinalaisilla nimillä. Podet huonoa omaatuntoa sukellusmatkojei edellyttämästä lentomatkustamisesta, mutta kompensoit syyllisyyttäsi lahjoittamalla rahaa hyviin kohteisiin. Salaa haaveilet olevasi meribiologi, mutta päädyt kuitenkin tekemään tavallista toimistotyötä, katsomaan kalavideoita youtubesta, värjäämään hiuksesi hennalla ja äänestämään vihreitä.

Eniten D-vastauksia:
Olet vedenalainen kuvaaja. Ostit ensin pienen GoPron ja huomaamattasi annoit pirulle pikkusormen. Seuraavaksi löysit itsesi vertailemassa kameroiden ominaisuuksia netissä yökaudet. Teet exceleitä niistä ja pisteytät. Lopulta tilaat Amerikasta asti uusimmat mallit. Pinnan alla tilanteen ikuistaminen kameralle tai videolle on tärkeämpää kuin läsnäolo ja kokemus. Ja eihän siellä pelkkä kamera ei riitä, kuvaat myös huikeita videoita ja sinulla on isot valonheittimet mukana. Pidät niistä hellempää huolta kuin lapsistasi. Jumitat pinnan alla koko muuta sukellusryhmää, kun jäät joka kotilon kohdalle etsimään täydellistä kuvakulmaa, oikeaa valoa ja sopivia kameran säätöjä. Koska jos sinulla on ammattilaisvehkeet, olet lähes puoliammattailainen itsekin, eikö? Editoimistasi kuvista voisi pitää näyttelyn, niin kauniita ne ovat. Ihmettelet vaan, kun vieraat alkavat tehdä illanistujaisista lähtöä jo siinä vaiheessa, kun sinä vasta pääsit kalavideoiden näyttämisen vauhtiin.


Eniten E-vastauksia:
Olet Pekka Perussukeltaja. Sukeltaminen on sinusta kivaa ja sukeltaessa tapaa kivoja tyyppejä. Hyvään lomaan kuuluu kuitenkin myös muuta. Edellinen sukelluksesi oli kaksi vuotta sitten tehty päiväreissu ja joudutkin siksi ennen joka sukellusta hiukan kertailemaan asioita. Se voi hiukan jännittää, mutta pinnan alla rentoudut ja sukellusmuisti palailee jälleen. Menet iloisesti ryhmän mukana, etkä valita kohteista tai virtauksista. Käytät tyytyväisenä sukellusfirman vuokravälineitä, eikä sinua haittaa, kuinka moni muu on muhinut samassa märkäpuvussasi. Muiden kertoessa viime kuun matkastaan Raja Ampatiin, sinä muistelet toissaviikon Tappara-Ilves -matsia.
Elämääsi mahtuu muitakin asioita kuin sukeltaminen. Onneksi olkoon!

Open Water Diver -kurssi, eli sukelluksen peruskurssi, osa 2

Kun ensimmäinenOWD-kurssipäivä oli kääntymässä loppuaan kohti, huokaisin helpotuksesta. Saisin levätä pitkän päivän päätteeksi. Kattia kanssa! Kävi ilmi, että kurssiin kuuluu teoriaopetuksen ja harjoitusten lisäksi iso määrä itseopiskelua. Saimme oppikirjat ja ensimmäisen illan (ja yön) läksyksi noin parin sadan sivun pätkän luettava. Ihan helppoja juttuja ne eivät olleetkaan: sukellusvälineitä, tekniikkaa, turvallisuutta, fysiologiaa, jopa fysiikan lakeja paineen ja tiheyden muutoksista veteen sukellettaessa. Mistään läpihuutojutuista ei siis ollut kysymys.

Kun muu seurue suuntasi illalla syömään ja viettämään hauskaa iltaa, vääntäydyin itse väsymyksestä tuupertuneena hotellin alaravintolaan pizzalle. Oppikirja mukanani. En ole koskaan koulu- tai opiskeluaikoina ollut mikään viimeisen illan himopänttääjä, vaan jaksottanut aina lukemiseni ja opiskeluni tasaisesti pidemmälle ajalle. En tykkää viime hetken paineesta, se ei purista minusta parhainta mahdollista lopputulosta ulos. Nyt oli kuitenkin pakko joko lukea tai itkeä ja lukea. Tunnustan, että väsymyksen kyynel saattoi vilahtaa silmäkulmassa. Tunnollisesti kuitenkin pänttäsin ja pänttäsin, nukkumaanmenoon asti. Olin ihan poikki. Jos joku olisi siinä kohtaa kysynyt, että haluatko jättää kurssin kesken, olisin sanonut kyllä. Onneksi kukaan ei kysynyt.

Niin ja näin nukutun yön sekä erinäisten todellisten tai kuviteltujen nuhasuggerointien jälkeen heräsin toisen kurssipäivän aamuun. Muutkin kurssilaiset olivat opiskelleet koko illan, mutta jotenkin jäi vaikutelma, että ehkä he eivät olleet stressanneet ihan niin paljon kuin minä, tunnollinen tyttö. Teoriatuntien ja harjoitusten välissä juttelin kahden kesken kouluttajan kanssa ja kerroin, miten väsynyt ja heikko olo minulla oli ensimmäisen päivän iltapäivänä ollut. Hän kertoi rauhallisesti, että se on ihan ymmärrettävää. Kun tulee paljon uutta asiaa, tilanne on uusi ja jännittävä, keskittyy kovasti ja lounaalla hiukan päästää itsensä rentoutumaan, niin on ihan luonnollista, että ei jaksa koko päivää täysiä. Hän neuvoi juomaan paljon vettä ja ottamaan vaan rauhallisesti. Hänen mielestään pärjäsin hyvin, tilanteessani ei ollut mitään epänormaalia. Se keskustelu rauhoitti minut. Siinä kohtaa tiesin, että tulen selviämään tästä kurssista. Onneksi hänkään ei kysynyt, jätänkö kurssin kesken. ;)

Toinen ja kolmas päivä etenenivät, teimme monenlaisia harjoituksia, katsoimme opetusvideoita ja todistimme uimataitomme uimalla kurssiin vaadittavat määrät laivan ympäri. Sitten koitti hetki, jota olin jännittänyt ensimmäisen päivän maskin poisottamisharjoitusten jälkeen. Olimme muutaman metrin syvyydessä veden alla ja meidän tuli täyttää maski vedellä ja tyhjentää se (kyllä, se on mahdollista!) vedestä. Sen jälkeen maski tuli ottaa kokonaan pois, sukeltaa hetki ilman, laittaa se takaisin ja tyhjentää vedestä. Mielenkiintoista oli, että pelkkä maskin täyttäminen ja tyhjentäminen ei tuntunut minusta vaikealta. Ehkä se tapahtui niin nopeasti, etten ehtinyt miettiä, hengitänkö suun vai nenän kautta. Mutta kokonaan pois ottaminen, hui! Miehet tekivät harjoitukset taas sujuvasti. Sitten oli minun vuoroni. Jännityksestä huolimatta kokosin itseni, otin maskin pois päästä, otin kouluttajaa käsivarresta kiinni ja sukelsin hetken aikaa ilmaan. Silmät kyllä kiinni, koska en uskaltanut avata niitä. Jotenkin onnistuin hengittämään koko sen ajan vain suun kautta, nenään ei mennyt yhtään vettä. Maski takaisin naamalle ja tyhjennys. Se oli tehty! Onnistuin ensimmäisellä kerralla! Muistan varmaan aina, kun kouluttaja sen jälkeen katsoi minua silmiin, otti minua molemmista käsistä kiinni ja taputti niitä kannustavasti kuin olisi sanonut, että ”hyvä, tiesin, että onnistut!” Kuulostaa pikkujutulta, mutta tuntui sillä hetkellä tärkeältä kannustukselta.

Mikään muu ei enää sen jälkeen tuntututkaan kurssilta yhtä vaikealta. Otimme varusteita pois sekä pinnalla että pinnan alla, kokeilimme kaverin oktosta hengittämistä, harjoittelimme erilaisia poikkeustilantesiin liittyviä nousuja ynnä muuta. Maskitemppujen jälkeen lastenleikkiä kaikki. Kurssin päätti virallinen kirjallinen loppukoe. Asioita oli kerrattu sen verran paljon ja tunnollisena tyttönä olin opiskellut myös toisen kurssipäivän illan (vaikkakin uskaltautunut myös ravintolaan syömään hyvin muiden kanssa). Koe meni läpi kaikilla meillä kolmella. Hurraa, olimme sukeltajia! Laivalla pidettiin iloinen seremonia, jossa kouluttajamme antoi meille väliaikaiset sukelluskortit muiden sukellus- ja snorklausretkeläisten antaessa aplodinsa. Oikea kortti tulisi aikanaan postissa kotiin.

Kurssin lopussa korostetaan, että ei kannata jättää sukellusharrastusta siinä kohtaa tauolle, vaan mennä mahdollisimman pian sukeltamaan lisää. Itse lähdin ensimmäisille hupisukelluksilleni heti kurssia seuraavana päivänä, Phi Phi -saarille. Kuten PADI:n oppikirjassa sanotaan:

Tapaa ihmisiä.

Näe maailmaa.

Tee juttuja.

Pinnan alla.

Open Water Diver -kurssi eli sukeltamisen peruskurssi, osa 1

Kun vihdoin pääsin kurssille, olin sekä innoissani että luonnollisesti myös hieman jännittynyt. Meitä oli kurssilla kolme oppilasta: yksi vanhempi mies, yksi nuorempi mies ja minä. Kouluttajana toimi kokenut mies, jonka opetustyyli sopi minulle erinomaisesti. Hän oli asiantunteva, selkeäsanainen, luotettavan ja itsevarman oloinen, kuunteleva ja huumorintajuinen, muttei missään nimessä mikään rennonletkeä pelleilijä. Kun itse jännitän, en kestä, jos joku tulee viereen lyömään hommat leikiksi.

Kurssi kesti kolme päivää ja se tehtiin kokonaan merellä. Usein allasharjoituksina tehtävät osuudet teimme Raya Yain saaren rantavesissä. Minusta se oli paljon kivempaa kuin ajatus uima-altaassa lutraamisesta. Oli kiva päästä todellisiin olosuhteisiin saman tien.

Tiesin, että kolmeen päivään tiivistetty peruskurssi tulisi olemaan tiukka puristus, mutta en onneksi ihan tajunnut kuinka tiukka. Olisi voinut jäädä tekemättä. Saimme teoriaoppitunteja parin tunnin laivamatkalla saarelle ja takaisin. Sukellusvarusteet puettiin päälle heti ensimmäisenä päivänä ja kuivaharjoittelimme niiden käyttöä laivalla.

Ensimmäisiä vesiharjoituksia varten kahlasimme Raya Yain saaren rantaan. Kaikki sujui hyvin, kunnes tuli hetki, jolloin piti laittaa pää veteen ilman maskia. Seisoimme ehkä noin vyötärön syvyydessä vedessä, jalat tukevasti pohjassa. Tasapainotusliivi päällä, ilmatankki auki ja regu suuhun. Kurssilla täytyy harjoitella sitä, miltä tuntuu olla vedessä ilman maskia, koska sukeltaessa voi tulla eteen tilanne, jossa joku vahingossa tönäisee maskisi pois paikoiltaan tai kokonaan pois. Voisi luulla, että se on helppoa, kun niinhän normaalilla uintireissullakin ollessa tehdään. Aivan. Erona on kuitenkin se, että sukeltaessa tulee hengittää suun kautta koko ajan. Se on laitesukeltamisen tärkein sääntö. Hengitä koko ajan ja toisin päin sanottuna älä koskaan pidätä hengitystäsi. Hengittämistä suun kautta tuli siis jatkaa normaalisti, kun nenä oli samalla paljaana vedessä ja sen kautta taas ei pitänyt vetää mitään (eli vettä) sisään.

Helpommin sanottu kuin tehty. Painoimme päät veteen ilman maskia ja kaksi muuta kurssilaista jatkoi hengittelyä suun kautta kaikessa rauhassa ongelmitta. Minulla meni heti vettä nenään. Nostin pään hermostuneena vedestä ja yritin uudelleen. Taas vettä nenässä. Kokeilin tehtävää monta kertaa peräkkäin, joka kerta vettä nenässä. Silmiäkin merivesi jo ärsytti. Alkoi jännittää ja myös nolottaa, kun muut suorituivat tästä hommasta helposti ja minä en. Kokenut kouluttaja otti tilanteen kuitenkin haltuunsa, rauhoitteli minua ja kertoi, että tämä on yksi peruskurssin kurjimmista tempuista. Ei ollut mitään kiirettä, voisimme harjoitella sitä miten kauan tahansa, miehet kyllä odottaisivat. Rauhoituin, yritin keskittyä ja jotenkin vanhana kuorolaulajana onnistuin kuin onnistuinkin ohjaamaan hengityksen vain suun kautta kulkevaksi. Ehkä tein kitalaen avulla jonkun tempun nenäontelolle tai ehkä muuten vaan suoriduin, mutta onnistuin silti. Huh!

Sen jälkeen oli ensimmäisen päivän mukavampi osuus. Laitoimme maskit takaisin päähän ja lähdimme ensimmäiselle oikealle sukelluksellemme. Rantavedessä, saaren reunan koralleja seuraillen sukelsimme yhteensä 35 minuuttia, syvyyttä oli enimmillään kuusi metriä. Se oli todella kivaa! Näimme värikkäitä kaloja, mureenan ja veden liikkeiden mukana liehuvia koralleja. Olin innoissani! Tätä varten halusin opetella sukeltamaan.

Teoriatunnit jatkuivat laivalla nautitun lounaan jälkeen. Sitten menimme uudestaan veteen. Täytimme tasapainotusliivit ilmalla ja polskimme laivalta sopivaan syvyyteen. Meri aaltoili hieman ja jouduin räpylöistä huolimatta tekemään töitä pysyäkseni miesten matkassa. Sopivaan kohtaan päästyämme kouluttaja kertoi meille, mitä harjoituksia tulisimme seuraavaksi pinnan alla tekemään. Yritin kovasti painaa mieleeni, mitä kaikkea tuleman piti. Keskittyminen alkoi kuitenkin tiukan aamupäivän ja rentouttavan lounastauon jälkeen herpaantua. Vatsassakin taisi kiertää. Laskeuduimme muutaman metrin syvyyteen juuri läpkäytyjä harjoituksia varten. Olin siinä ihan rauhallisena ja katselin, että jotain se kouluttaja nyt häslää noiden kahden muun kanssa ja mietin, onkohan niillä jotain ongelmia. Odottelin ja hengittelin. Sitten kouluttaja tuli minun luokseni ja ajattelin, että mitähän nyt. Jotain hän siinä tuntui vieressäni tekevän. Hengittelin rauhassa, kunnes yhtäkkiä ilmaa ei tullutkaan enää suuhuni! Säikähdin ja selkäydinreaktiona osoitin kädellä kaulaani, että mitään ei tapahdu ja tukehdun! Minkä jälkeen kouluttaja ystävällisesti avasi jälleen ilmapulloni. Olin unohtanut, että tämä oli yksi kurssin harjoituksista, josta hän oli juuri hetkeä aikaisemmin pinnalla kertonut: miltä se oikeasti tuntuu, kun ilma loppuu. Hän oli kertonut sulkevansa vuorollaan meidän jokaisen pullon, jolloin meidän tuli näyttää ”ilma loppu” -käsimerkkiä, eli juurikin vetää kädellä kurkun yli, kuten olin intuitiivisesti tehnyt. Sitten hän avaisi taas pullon. Keskittymiskyky todellakin oli herpaantumassa. Harjoittelun jälkeen sukeltelimme vielä lisää.

Päivä oli pitkä ja ilta jatkui vielä rankempana. Siitä lisää ensi kerralla. 

Pääsenkö sukelluskurssille?

Varsinainen sukellusharrastus aloitetaan tietysti sukelluksen peruskurssilta, eli PADI-järjestelmässä Open Water Diver -kurssilta. Kuten aiemmin olen kertonut, kiinnostus sukellusharrastukseen oli virinnyt jo parina vuotena ennen peruskurssia.Oman OWD:ni suoritin lopultaThaimaan Phuketissa, Raya Diversilla, tammi-helmikuun vaihteessa 2012. Sinne pääsy ei kuitenkaan ollut ihan helppoa.

Lomailimme Thaimaan loman ensimmäisen viikon Koh Lantan ihanalla ja rauhallisella saarella. Alkuperäinen ajatus oli tehdä kurssi jo siellä, tai ainakin aloittaa se Lantalla. Koska sukeltamaan ei pääse, ellei läpäise pitkää listaa terveyteen liittyviä kysymyksiä, jouduin käymään Lantalla lääkärissä.

Ongelmani oli puolitoistavuotta aikaisemmin loukkaamani ukkovarpaan nivel. Olin Suomessa uimarannalla kahlannut sameaan veteen, enkä huomannut edessäni olevaa isoa kiveä ja lyönyt ukkovarpaan täysillä päin kiveä. Auts! Se kirpaisi kovaa. Löin vielä varmuuden vuoksi samalla uimareissulla saman varpaan uudelleen samaan kiveen. Koska vähästä ei blondin pää ilmeisesti opi. ;) Varpaaseen tuli hyvin pieni hiusmurtuma, mutta suurempi vaiva oli molemmin puolin niveltä rikkoontunut rusto, jonka vammat näkyivät lopulta magneettikuvissa. Sitä ei ollut syytä lähteä kirurgin veitsellä sorkkimaan, vaan lääkkeenä oli pitkä kuuri nivelrikkolääkettä, kipeä kortisonipiikki suoraan niveleen ja vammaa rasittamaton käytös. Suomeksi sanottuna se tarkoitti ”järkeviä” (uh, sana jota syvästi inhoan!), korottomia, paksupohjaisia kenkiä, ei lenkkeilyä, eikä muita pomppivia harrastuksia. ”Voisitkos harrastaa lenkkeilyn sijasta vesiliikuntaa?” kysyi lääkäri. Minähän ajattelin tietysti, että voin! Niin minusta tuli uimari ja vesijumppaja.

Varpaan ongelma sukeltamiseen liittyen oli se, että kyseistä niveltä särki aika ajoin. Sitä särkee yhä välillä. Joskus enemmän, joskus vähemmän. Elinikäinen vaiva. Koh Lantan lääkäri oli sitä mieltä, että en saa sukeltaa, jos minulla on valmiiksi jotain kipua jossain nivelessä. Koska pahimmillaan hengenvaarallinen sukeltajantauti voi oireilla mm. nivelkipuina, en hänen mielestään voisi silloin tunnistaa, koska on vaara kyseessä, jos pidän varpaan nivelkipua normaalina. Olin todella pettynyt.

Ajattelimme kuitenkin, että yritetään loman toisella viikolla Phuketissa uudelleen. Niinpä menin siellä ensitöikseni lääkäriin, jolle selitin koko sairaushistoriani, siihen aikaan käyttämäni nivelrikkolääkkeen ja mitä Lantan lääkäri oli sanonut. Tämä lääkäri veivasi varvasta (auts!), tutki ja nauroi lopuksi, että tottakai voit mennä sukeltamaan! Että noin vanha vaiva, kyllä minä nyt sen oireet tunnistan ja osaan erottaa muista. Me suomalaiset ollaan kuulemma aina niin ylirehellisiä, sain kuulla. Niinpä.

Siispä yhteys Raya Diversiin ja paikka seuraavana päivänä alkavalle sukelluskurssille. Raya valikoitu firmaksi varmaan enimmäkseen siksi, että se oli suomalainen ja kurssi oli mahdollista käydä suomeksi. Vaikka osaan hyvin englantia, minua jännitti kuitenkin sen verran, että koin oloni rauhallisemmaksi, kun sain tehdä kurssin omalla äidinkielelläni. Tarvittaessa kysellä juuri oikeilla sanoilla ja kertoa omista kokemuksistani niillä vivahtein, mitkä oikealta tuntuivat. Olin kuullut kyseisestä firmasta hyviä kokemuksia, joten ei kun kurssille! Siitä lisää seuraavalla kerralla. :)

My Underwater World

Welcome to my underwater world! I started this blog in July in Finnish, my native language. Most of the posts will probably be in Finnish also in the future, but I thought every once in a while I could also write something in English. After all, scuba diving is a worldwide pasttime and all of my diving takes place somewhere far away from home. I've met many great fellow divers on these travels and would like to share some of my thoughts and experiences with them, too.

I started scuba diving in winter 2012 in Phuket, Thailand, where I did my Open Water Diver vourse. Since then I've also done the Advanced Open Water Diver and Rescue Diver courses in the PADI certification system. Currently I have 125 dives inmy log book, most recent ones this summer in Malta. I've dived in seas belonging to the Indian, Pacific and Atlantic oceans, in seven different countries: Thailand, Spain, Indonesia, Bonaire, Curacao, Philippines and Malta. Although the Baltic sea lies closest to my heart, I don't dive here in my native Finland. The waters are too cold and visibilty too dark for me. I am a typical vacation diver.

My approach in this blog will not be very technical or scientific. The stories will be more about my experiences, feelings and new things I've learned, from a personal perspective. I am going to write about the travels, places, courses, details, fun tips and my thoughts. So the blog will not be a diving manual, please find them at more professional websites. It's probably also clear, that no-one can learn to dive by reading my blog. That has to be done in professional guidance, at a scuba diving course.

Looking forward to sharing my experiences with this great hobby with you! :)

Sukellussanasto

Ennen kuin menen pidemmälle omiin sukelluskokemuksiin, ajattelin, että voisi ehkä olla kiva avata hiukan yleisimpiä sukellustermejä, joita tulee kirjoituksissani vilisemään. Yritin etsiskellä netistä, löytyisikö hyvää suomenkielistä perussanastoa, mutta ei oikein hypännyt silmään. Jos löydätte, niin laittakaa minulle linkki. Englanninkielisiä löytyy moniakin, kuten esimerkiksi Scubatravelin tai wikipedian sanastot. 

Alla joitakin aika yleisiä juttuja. Tähän sanastoon voi palata, kun regut, matalapaineletkut, painovyöt ja muut menevät sekaisin. Lista ei ole mitenkään täydellinen ja tulen varmasti täydentämään sitä ajan myötä, kun huomaan sieltä jotain oleellista puuttuvan. Saa kertoa, jos huomaa tässä suoranaisia virheitä.

Koska reissut ovat usein kansainvälisiä, vilisee myös suomalaisten sukeltajien puheessa anglismeja siellä täällä. Siksi omakin sukelluskieleni on sekoitus suomea ja englantia. Esim. suurimmalle osalle kaloista ja muista koralliriutan eläimistä tiedän vain englanninkieliset nimet, enkä ole kokenut edes kovin tarpeelliseksi etsiä, löytyykö niille suomenkielisiä nimiä. Joten ei pidä kielipoliisien vetää hernettä nenään, jos laitan ilmaa BCD:hen ja teen sukelluksen päätteksi safety stopin. Tärkeintä on, että tulee ymmärretyksi. :)

BCD = tasapainotusliivi englanniksi (buoyancy control device)

Maski = Lienee selvää? Naamari, joka peittää silmät ja nenän. Joillakin on korvatkin peittäviä maskeja.

Matalapaineletku = Letku joka vie ilmaa pullosta tasapainotusliiviin.

Noste = ”Vedessä kappaleeseen kohdistuva noste vastaa kappaleen syrjäyttämän vesimäärän painoa” (suora lainaus OWD-oppikirjastani). Jos noste on positiivinen, kappale kelluu. Näin halutaan sukeltaessa asian olevan, kun ollaan pinnalla. Mutta sukeltaessa nosteen pitäisi olla neutraali, niin päästään helposti liikkumaan pinnan alla. Käytännössä tämä tarkoittaa sukeltaessa pikälti sitä, paljonko pumppaat ilmaa itseesi (hengittämällä ulos ja sisään) tai tasapainotusliiviisi (ilmapullosta). Nosteeseen vaikuttaa myös sukelluspuku, eli paljonko se kelluttaa. Oikeaan nosteeseen tarvitaan yleensä painoja (ks. painovyö). Nosteen ollessa negatiivinen, kappale (eli sukeltaja) vajoaa. Siksi painovyöllä ei saisi olla liikaa painoja. Menee liian raskaaksi homma. Tilannetta voi toki korjata lisäämällä ilmaa tasapainotusliiviin. (Ai niin, Noste on myös sen improvisaatioteatterin nimi, jossa näyttelen, mutta se onkin ihan eri tarina! ;) )

Painovyö = Soljella vyötärölle kiinnitettävä hihna, johon laitetaan eri painoisia painoja tarpeen mukaan. Painoja tarvitaan, että päästään pinnan alle, eikä jäädä kellumaan pinnalle. Painojen määrä vaihtelee ihmisen koon, kokemuksen ja ties minkä muun seikan johdosta. Jotkut käyttävät painovyön sijasta tasapainotusliivin taskuihin integroituja painoja. Näppärämpää.

Open Water Diver, OWD = Sukelluksen peruskurssi PADI-järjestelmässä. PADI:n kurssijärjestelmä on muuten selitetty hyvin suomeksi mm. Sukelluskeskuksen sivuilla:

http://www.sukelluskeskus.fi/sukelluskurssit/padi_sukelluskurssit.html

Okto, octopus = Vaihtoehtoinen ilmanlähde, vara-annostin, eli regulaattorin toissijainen annostin. Tarkoitettu kaverille tai itselle hädän hetkellä. Yleensä kirkkaan keltainen, jotta se huomataan helposti.

Regu, regulaattori = Se letku tai oikeastaan annostin eli suukappale, josta yleensä sukeltaessa ilmaa hengitetään. Virallisemmin sanottuna regulaattorin kakkososa, eli ensisijainen regulaattorin annostin. Yleensä musta annostin ja musta letku.

Safety stop = turvapysähdys englanniksi (myös erään sukelluskeskuksen baari Indonesiassa ;) )

Tasapainotusliivi = Sukeltajien käyttämä liivi, jota täytetään ja tyhjennetään ilmalla sen mukaan, halutaanko lisätä tai vähentää nostetta vedessä. Pinnalla se tulee täyttää, jotta pystytään kellumaan ja esim. lepäämään vedessä liikkuessa.

Turvapysähdys = Sukelluksen lopuksi 3-6 metrin syvyydessä tehtävä 3 minuutin mittainen pysähdys, jonka tarkoituksena on hidastaa nousua ja tehdä se turvallisemmaksi.

Miksi aloin sukeltaa?

Se onkin hyvä kysymys. Sukeltaminen ei ole ollut minulle mikään erityinen lapsuuden tai nuoruuden haave. Meillä katsottiin kotona mielellään Avaraa luontoa ja muita luontodokumentteja televisiosta, mutta en muista olleeni enemmän innoissani meridokumenteista kuin muista.

En myöskään ole luonteeltani ollenkaan "vauhtia ja vaarallisia tilanteita" -tyyppinen ihminen. (Toisaalta sukeltaminen ei mikään vauhtiharrastus olekaan, eikä tarkoitus ole myöskään joutua vaarallisiin tilanteisiin.) Innostun kyllä helposti asioista, mutta olen hyvin harkitsevainen enkä hötkyile fyysisiin haasteisiin liittyen. En ole koskaan myöskään kokenut tarvetta uhota tai näyttää jollekin muulle, että pystyn tai uskallan jotain. Minä vaan joko kiinnostun asioista tai sitten en.

Lapsena en myöskään ollut mitenkään erityisen sporttinen: soitin pianoa, kävin partiossa ja pelasin korttia ystävieni kanssa. Liikuntajutuissa olen lähinnä käynyt uimassa, joogaillut ja sauvakävellyt ennen viime vuosieni kuntosali- ja pilatesjuttuja. Vesi on kuitenkin aina ollut minulle kiva elementti. Oma muistikuvani on, että lapsena oltiin uimassa parhaina kesäpäivinä kolmekin kertaa ja uimahalliretket olivat aina tosi kivoja. Tykkään vesijumpasta (tai hydrobicista), olen myös viime vuosina käynyt SUP-lautailun kurssin, osittain uimahyppykurssin ja opetellut ystäväni johdolla hiukan melontaa. Vesilajien kimara on siis jo aikamoinen! 

Vesi ei myöskään ole koskaan oikeastaan pelottanut minua, kuten tiedän sen monia jännittävän. Olen käynyt saaristossa mökillä monen monituista vuotta ja ollut milloin minkäkinlaisessa myrskyssä tai veneessä. Silti en ole koskaan kokenut pelon tunnetta vesillä ollessani. En myöskään voi yleensä pahoin merillä, vaikka laivaa kovastikin keinuttaisi. Viihdyn myös merenrannalla tavattoman hyvin, paljon paremmin kuin jotenkin suppeaksi kokemissani, joskin kauniissa, järvimaisemissa. Meri on ääretön. Sitä pitkin pääsee minne vain, kaikkialle maailmassa. Sen äärellä ihminen voi myös tuntea olevansa pieni luontoon nähden. Ajatuksessa on jotain hyvin voimakasta.

Vaikka olin kokeillut sukeltamista jo kauan sitten Kreikan matkalla uima-altaassa, nousi varsinainen innostus sukeltamiseen tuossa viime vuosikymmenen vaihteessa. Ystäväni olivat kertoneet omista sukelluskokemuksistaan ja minusta niitä oli kiva kuunnella. Päädyin sitten erinäisten sattumusten jälkeen ensimmäiselle lomalleni Thaimaahan loppusyksystä 2010. Yleisen Aasia-fiilistelyn, auringonoton, hierontojen, ruokakokemusten ja muun lisäksi lähdin myös parille snorklausretkelle. Ne olivat ehdottomasti matkan parhainta antia. Olisin voinut tuijotella värikkäitä kaloja, koralleja, kasveja ja muita eläimiä vaikka kuinka kauan. Aina seuraavan korallin jälkeen löytyi taas jotain kiinnostavaa. Tuon tuosta vedin keuhkot täyteen ilmaa ja vapaasukelsin parin metrin syvyyteen katsomaan jotain ihanaa otusta lähempää. Olisin halunnut jäädä katselemaan niitä pidempää, rauhallisemmin ja vieläkin lähempää. Kun sitten olimme snorklaamassa jollain keskellä merta olevalla riutalla, olin innoissani! Muiden snorklaajien vetäessä varmuuden vuoksi päälle pelastusliivejä, minä en missään nimessä halunnut liivejä. Nehän olisivat suotta pitäneet minua pinnalla, kun halusin vapaasukellella pinnan alle. Sukeltamisen voima alkoi siis vetää puoleensa.

Olinkin jo tuolloin valmis menemään sukelluskurssille ja vertailin lähiseudun sukellusfirmojen tarjontaa ja hintoja. Elämä päätti kuitenkin, ettei vielä ollut minun hetkeni vihkiytyä uuden lajin saloihin, koska sain jonkun karmean taudin. Seuraavat neljä päivää menivät korkeassa kuumehorkassa täristen, veristä ulostetta pyyhkien ja monenlaisia lääkkeitä nappaillen. Lopulta suoriuduin pariksi päiväksi hotellin uima-altaalle lepäämään ja toipumaan. Aikaa sukelluskurssin käymiseen ei sillä lomalla enää ollut, enkä suinkaan olisi taudin jälkeen ollut sellaisessa fyysisessä kunnossa, että olisin voinut kurssille mennä. Tyydyin siis keräämään voimia ja haaveilemaan tulevasta. Sen aika koitti reilua vuotta myöhemmin, tammi-helmikuussa 2012.

Valmistauduin kurssiin kuitenkin jo kesällä 2011, kun tein Suomessa uimahallissa sukelluskokeilun. Menimme vetäjän kanssa sukelluslaitteet päällä allasta eteen ja taakse. En rehellisesti sanottuna oikein muista, miten se meni tai miltä tuntui, mutta ei varmaankaan ollut vastenmielistä, kun kurssille lopulta päädyin. 

Mikä blogi, kuka minä?

Hei, Hyvä Lukija! Tervetuloa uuden blogini pariin Voisin aloittaa kertomalla, mikä tämä blogi oikein on ja kuka minä olen.

Blogini aiheena on sukeltaminen, joka on muodostunut viime vuosina yhdeksi rakkaimmista harrastuksistani. Tarkoitukseni on kirjoittaa sukeltamisesta, käymistäni sukelluskursseista, sukellusmatkoista ja -kohteista. Paljon tullee myös kirjoituksia sukeltamiseen liittyvistä kokemuksistani, oivalluksistani ja hauskoista yksityiskohdista, joita ei välttämättä tule ajatelleeksi. Jotkut tekstit ovat varmaan pidempiä, toiset lyhyempiä, päiväkirjamaisia.

Lähtökohtani on kaiken aikaa kokemusperäinen. Blogi ei tule olemaan sukelluksen käsikirja tai oppikirja, eikä lähestymistapa ole tiukan tieteellinen tai tekninen. Enhän ole insinööri. ;) Enemmän haluan jakaa kokemuksia, tunteita ja uuden oppimista henkilökohtaisesta näkökulmasta. 

Lienee itsestään selvää, että tätä blogia lukemalla ei voi opetella sukeltamaan. Sen täytyy tapahtua ammattimaisessa ohjauksessa, joko lukuisissa sukelluspalveluja tarjoavissa yrityksissä tai urheiluseuroissa.

Sukelluskursseilla ja -matkoilla tapaamani ihmiset seikkailevat kertomuksissani todennäköisesti ohimennen yleisnimillä kuten ”ystävä”, ”sukelluskaveri”, ”kouluttaja” jne. Näin siksi, etten halua suotta kirjoitella ihmisistä nimillä heidän tietämättään. Toki jos joku haluaa tulla mainituksi, se on mahdollista. Ystävällisesti kirjoitan kuitenkin. :)

Itse olen pääkaupunkiseudulla asuva nainen, joka on tyypillinen lomasukeltaja. Toisin sanoen sukellan vain ulkomailla, lämpimissä vesissä. Suomen viileät ja näkyvyydeltään ei-niin-kirkkaat vedet eivät minua, vilukissaa, sukeltamismielessä houkuta, vaikka kummimereni Itämeri onkin kaikkein lähellä sydäntäni muutoin. Olen aina asunut sen rannalla olevilla paikkakunnilla.

Aloitin sukellusharrastuksen talvella 2012 Thaimaassa käymälläni PADI Open Water Diver -peruskurssilla. Sittemmin olen suorittanut amerikkalaisen PADI-luokitusjärjestelmän seuraavat kurssit Advanced Open Water Diver sekä Rescue Diver. Sukelluksia on tällä hetkellä lokikirjassa 125, viimeisimpänä kuusi sukellusta Maltalla heinäkuussa 2016. Olen sukeltanut kolmeen valtamereen kuuluvilla merillä, seitsemässä eri maassa. Räpyläni ovat vieneet minua Thaimaahan, Espanjaan, Indonesiaan, Bonairelle, Curacaolle, Filippiineille ja Maltalle. Haaveissa siintää moniakin paikkoja, mutta aika näyttää, minne elämä ja kuplat minua jatkossa vievät.

Tervetuloa mukaan seikkailuihini! Olen innoissani päästessäni kertomaan niistä! :)