Kun vihdoin pääsin
kurssille, olin sekä innoissani että luonnollisesti myös hieman
jännittynyt. Meitä oli kurssilla kolme oppilasta: yksi vanhempi
mies, yksi nuorempi mies ja minä. Kouluttajana toimi kokenut mies,
jonka opetustyyli sopi minulle erinomaisesti. Hän oli asiantunteva,
selkeäsanainen, luotettavan ja itsevarman oloinen, kuunteleva ja
huumorintajuinen, muttei missään nimessä mikään rennonletkeä
pelleilijä. Kun itse jännitän, en kestä, jos joku tulee viereen
lyömään hommat leikiksi.
Kurssi kesti kolme päivää
ja se tehtiin kokonaan merellä. Usein allasharjoituksina tehtävät
osuudet teimme Raya Yain saaren rantavesissä. Minusta se oli paljon
kivempaa kuin ajatus uima-altaassa lutraamisesta. Oli kiva päästä
todellisiin olosuhteisiin saman tien.
Tiesin, että kolmeen
päivään tiivistetty peruskurssi tulisi olemaan tiukka puristus,
mutta en onneksi ihan tajunnut kuinka tiukka. Olisi voinut jäädä
tekemättä. Saimme teoriaoppitunteja parin tunnin laivamatkalla
saarelle ja takaisin. Sukellusvarusteet puettiin päälle heti
ensimmäisenä päivänä ja kuivaharjoittelimme niiden käyttöä
laivalla.
Ensimmäisiä
vesiharjoituksia varten kahlasimme Raya Yain saaren rantaan. Kaikki
sujui hyvin, kunnes tuli hetki, jolloin piti laittaa pää veteen
ilman maskia. Seisoimme ehkä noin vyötärön syvyydessä vedessä,
jalat tukevasti pohjassa. Tasapainotusliivi päällä, ilmatankki
auki ja regu suuhun. Kurssilla täytyy harjoitella sitä, miltä
tuntuu olla vedessä ilman maskia, koska sukeltaessa voi tulla eteen
tilanne, jossa joku vahingossa tönäisee maskisi pois paikoiltaan
tai kokonaan pois. Voisi luulla, että se on helppoa, kun niinhän
normaalilla uintireissullakin ollessa tehdään. Aivan. Erona on
kuitenkin se, että sukeltaessa tulee hengittää suun kautta koko
ajan. Se on laitesukeltamisen tärkein sääntö. Hengitä koko ajan
ja toisin päin sanottuna älä koskaan pidätä hengitystäsi.
Hengittämistä suun kautta tuli siis jatkaa normaalisti, kun nenä
oli samalla paljaana vedessä ja sen kautta taas ei pitänyt vetää
mitään (eli vettä) sisään.
Helpommin sanottu kuin
tehty. Painoimme päät veteen ilman maskia ja kaksi muuta
kurssilaista jatkoi hengittelyä suun kautta kaikessa rauhassa
ongelmitta. Minulla meni heti vettä nenään. Nostin pään
hermostuneena vedestä ja yritin uudelleen. Taas vettä nenässä.
Kokeilin tehtävää monta kertaa peräkkäin, joka kerta vettä
nenässä. Silmiäkin merivesi jo ärsytti. Alkoi jännittää ja
myös nolottaa, kun muut suorituivat tästä hommasta helposti ja
minä en. Kokenut kouluttaja otti tilanteen kuitenkin haltuunsa,
rauhoitteli minua ja kertoi, että tämä on yksi peruskurssin
kurjimmista tempuista. Ei ollut mitään kiirettä, voisimme
harjoitella sitä miten kauan tahansa, miehet kyllä odottaisivat.
Rauhoituin, yritin keskittyä ja jotenkin vanhana kuorolaulajana
onnistuin kuin onnistuinkin ohjaamaan hengityksen vain suun kautta
kulkevaksi. Ehkä tein kitalaen avulla jonkun tempun nenäontelolle tai ehkä muuten vaan suoriduin, mutta onnistuin silti. Huh!
Sen jälkeen oli
ensimmäisen päivän mukavampi osuus. Laitoimme maskit takaisin
päähän ja lähdimme ensimmäiselle oikealle sukelluksellemme.
Rantavedessä, saaren reunan koralleja seuraillen sukelsimme yhteensä
35 minuuttia, syvyyttä oli enimmillään kuusi metriä. Se oli
todella kivaa! Näimme värikkäitä kaloja, mureenan ja veden
liikkeiden mukana liehuvia koralleja. Olin innoissani! Tätä varten
halusin opetella sukeltamaan.
Teoriatunnit jatkuivat
laivalla nautitun lounaan jälkeen. Sitten menimme uudestaan veteen.
Täytimme tasapainotusliivit ilmalla ja polskimme laivalta sopivaan
syvyyteen. Meri aaltoili hieman ja jouduin räpylöistä huolimatta
tekemään töitä pysyäkseni miesten matkassa. Sopivaan kohtaan
päästyämme kouluttaja kertoi meille, mitä harjoituksia tulisimme
seuraavaksi pinnan alla tekemään. Yritin kovasti painaa mieleeni, mitä kaikkea tuleman piti.
Keskittyminen alkoi kuitenkin tiukan aamupäivän ja rentouttavan
lounastauon jälkeen herpaantua. Vatsassakin taisi kiertää.
Laskeuduimme muutaman metrin syvyyteen juuri läpkäytyjä
harjoituksia varten. Olin siinä ihan rauhallisena ja katselin, että
jotain se kouluttaja nyt häslää noiden kahden muun kanssa ja
mietin, onkohan niillä jotain ongelmia. Odottelin ja hengittelin.
Sitten kouluttaja tuli minun luokseni ja ajattelin, että mitähän
nyt. Jotain hän siinä tuntui vieressäni tekevän. Hengittelin
rauhassa, kunnes yhtäkkiä ilmaa ei tullutkaan enää suuhuni!
Säikähdin ja selkäydinreaktiona osoitin kädellä kaulaani, että
mitään ei tapahdu ja tukehdun! Minkä jälkeen kouluttaja
ystävällisesti avasi jälleen ilmapulloni. Olin unohtanut, että
tämä oli yksi kurssin harjoituksista, josta hän oli juuri hetkeä
aikaisemmin pinnalla kertonut: miltä se oikeasti tuntuu, kun ilma
loppuu. Hän oli kertonut sulkevansa vuorollaan meidän jokaisen
pullon, jolloin meidän tuli näyttää ”ilma loppu”
-käsimerkkiä, eli juurikin vetää kädellä kurkun yli, kuten olin
intuitiivisesti tehnyt. Sitten hän avaisi taas pullon.
Keskittymiskyky todellakin oli herpaantumassa. Harjoittelun jälkeen
sukeltelimme vielä lisää.
Päivä oli pitkä ja ilta
jatkui vielä rankempana. Siitä lisää ensi kerralla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti