Sairaudelle antautuminen, osa 1

Aina kaikki ei mene niin kuin toivoisi. Kauan odotettu sukellusmatka voi peruuntua tai muuttua pinnan päälliseksi lomaksi. Pettymys, kiukku, turhautuminen, kyyneleetkin nousevat pintaan, kun on odottanut ja toivonut jotain kovasti ja sitten se ei olekaan mahdollista. Mutta kun sairaus iskee, on tilanteelle antauduttava. On hyväksyttävä se, mitä on. Sen mitä tulee, päivä kerrallaan.

Sukeltaessa on oltava täysin terve, vatsataudin heikentämänä tai hengityselimistö limaisena ei voi mennä sukeltamaan. Kyse on omasta terveydestä, pahimmillaan jopa elämästä. Sukeltaessa muuttuvaa ilmanpainetta on kyettävä tasaamaan nenä-, korva- ja otsaonteloissa. Jos ne ovat tukossa, voi syntyä painevammoja, kun rööreissä olevan ilman tilavuus kuitenkin laajenee pintaan noustessa. Tällöin kyse on tärykalvon puhkeamisista sekä otsa- ja poskiontelovammoista. Huimauksen, disorientaaation ja valtavan kivun vuoksi nekin voivat olla hengenvaarallisia pinnan alla.

Kaikkein vakavimpia painevammoja voi tapahtua keuhkojen alueella, jos sukeltaja ei ole terve ja keuhkoissa on limaa tai hengitystä pidättää pintaan noustessa. Ilman laajetessa voi syntyä keuhkorepeämiä, jossa laajeneva kaasu yksinkertaisesti rikkoo keuhkorakkulan. Kaasun päätyessä rintaonteloon puhutaan ilmarinnasta ja verenkiertoon ilmaemboliasta. Jälkimmäinen tarkoittaa lähes aina sukeltajan kuolemaa.

Ainoa oikea hoito näihin vammoihin on niiden ennaltaehkäisy. Jos olet sairas, älä siis sukella, vaikka pinnalle jääminen ja suunnitelmien muuttuminen ottaisi kuinka paljon päähän. Vaikka eräs poliitikko muuta väittäisi, ketutukseen ei voi kuolla, mutta ilmaemboliaan voi.

Muutaman kerran sukellusloma on minulla muuttunut toisenlaiseksi, osittain tai kokonaan. Kolmisen vuotta sitten olin ollut pienessä flunssassa jo aikaisemmin kesälomalla ja nuhaisuus nosti päätään tietenkin myös, kun olin Maltalla tarkoituksenani sukeltaa hieman. Tarkkailin nuhaisuutta ja vaihdoin sen vuoksi parin sukelluksen päivät. Tilanne ei harmittanut kovin paljon, koska kyse ei ollut pelkästään sukelluslomasta, vaan tarkoituksena oli tutustua saareen myös muuten. Sopiva yhdistelmä kaupunkilomaa, hieman sukellusta ja uima-altaalla makoilua. Lepäsin, muutin suunnitelmia ja annoin ajatusten juosta. Tuolla maltalaisella altaalla syntyi muuten idea tästä blogista, joten ehkäpä alitajunta pyrki sukeltamisen pariin tavalla tai toisella. 

Vähemmän oli hymyä huulessa seuraavana kesänä kesäloman kynnyksellä. Heti loman alkuun oli tarkoitus lähteä Indonesiaan Bunakenille ja Lembehin salmeen sukeltamaan. Unelmien sukellusloma tiedossa siis! Olin ollut täysin terve läpi koko talven edellisen kesän Maltan keikasta saakka. Kuitenkin noin viikko ennen matkaa alkoi nuha ja nousi kuume. Liekö kyse osin psykosomaattisesta tilanteesta elämässä siihen aikaan tapahtuneiden kurjien juttujen vuoksi, mutta joku virus iski. Viisi päivää ennen lentoa menin lääkäriin, diagnoosina virusperäinen keuhkoputkentulehdus. Sain pari keuhkosuihketta, yleisesti tulehdukseen vaikuttavaa ainetta ja antihistamiineja. Sitten vaan lepoa, joka on virusten paras lääke. Aika synkissä tunnelmissa mentiin ne päivät.

Sairausloman ja kesäloman välissä piipahdin yhden päivän töissä. Täytyy myöntää, etteivät ihan naurattaneet joidenkin työkavereiden vitsailut sinä päivänä. Päivän päätteeksi kävin uudestaan lääkärissä. Olin kuulemma kolmessa päivässä parantunut huimasti. Lääkäri oli kuitenkin sitä mieltä, etten saisi sukeltaa ainakaan pariin viikkoon, tai ennen kuin saan joltain lääkäriltä siihen puhtaat paperit. Lähdin sieltä tyrmistyneenä ja hämmentyneenä, en kyennyt edes itkemään.

Otin yhteyttä sukellusresortiin Indonesiassa ja kysyin, onnistuisiko lääkärikäynti siellä matkan alkuun. He voisivat toki järjestää minut Bunakeninilta isommalle saarelle Manadon kaupunkiin, missä lääkäreitä olisi. Mutta tuleva viikko olisi ramadanin päättymisen jälkinen juhlaviikko ja kaikki lääkärit lomalla tai muuten vaan erikoiset vastaanottoajat. Ehdin jo hetkeksi lannistua, kunnes keksin plan B:n. Minulla olisi muutaman tunnin vaihto Singaporen Changin lentokentällä ja tuolta maailman parhaaksikin nimetyltä jättilentokentältä löytyisi varmasti lääkäri. Onhan siellä elokuvateatteri ja perhospuutarhakin.

Nukuttuani pitkän Pariisi-Singapore -lennon ihanasti exit-paikalla heräsin Singaporessa ja ampaisin heti kohti lentoaseman lääkäriä maksoi mitä maksoi. Pääsinkin aika pian vastaanotolle. Tilanteeni oli jälleen parantunut parissa päivässä. Tutkittuaan minut ja tutustuttuaan ottamiini lääkkeisiin, lääkäri oli sitä mieltä, että ihan hyvin voisin jo joidenkin päivien päästä sukeltaa Keuhkot eivät enää rohisseet ja lepo teki tehtävänsä. Voi sitä huojennuksen määrää!

Perillä Bunakenilla lepäsin ja vähän snorklasin alkuun pari päivää. Ystävälliset ihmiset, lepo ja mielen rauhoittuminen tästä tilanteesta varmasti auttoivat. Pääsin sukeltamana muistaakseni kaksi päivää suunniteltua aikataulua myöhemmin, mutta otin ennakkoon maksamani sukellukset kiinni muina matkapäivinä sukeltamalla kolme sukellusta päivässä kahden sijaan. Lomasta tuli onnellinen, mielenkiintoinen ja toden totta, unelmien sukellusloma.

Puoli vuotta myöhemmin seuraavalla matkalla tilanne olikin sitten huomattavasti kurjempi. Siitä lisää myöhemmin.  

Sukellusmatkailu

Ihana loma oli! Mihinkäs sitä seuraavalla kerralla? Ajatus uudesta sukellusmatkasta hiipii helposti mieleen aika pian edellisen jälkeen. En harrasta Suomessa sukeltamista, joten suunta on aina otettava jonnekin kohti lämpimämpiä vesiä. Tunnen kyllä monia, jotka viihtyvät kotimaisissa vesissä, Itämeren upeita hylkyjä tutkien, paikallista luontoa ihaillen tai vaikka vanhoissa kaivoksissa seikkaillen. Kylmänarkana ja hyvää näkyvyyttä toivovana ajatus Suomi-sukeltamisesta on kuitenkin vieras, vaikka kuinka opettelisin käyttämään kuivapukua.

Hyvää sukellusmatkaa etsiessä pohdin seuraavia kriteereitä:

Matkan ajankohta: mitkä kohteet ovat hyviä sukellettavia haluttuna ajankohtana? Millainen on ilman ja veden lämpötila, onko sadekausi tai mahdollisesti kovia virtauksia?

Miten kaukana matkakohde on? Nykyään ilmastokeskustelun keskellä mieleen nousee kysymyksiä lentämisen vaikutuksista, eikä sitä huvikseen lentele ympäriinsä muutenkaan. Lentokoneessa on etenkin pitkän ihmisen epämukavaa matkustaa. Useamman lennon ja vaihdon reissu jonnekin hyvin kauas on myös kestoltaan yleensä pitkä ja raskas. Välillä kohde on valikoitunut tämän vuoksi lähempää, vaikka se ei sukeltamisen kannalta niin upea olisikaan.

Hinta. Kyllä, vaikuttaahan se. Jos rahaa olisi loputtomiin käytettävissä, olisin jo käynyt läpi Raja Ampatit, Australian Valliriutan ja monet Tyynenmeren kohteet. Pienenä vinkkinä, että Aasian suunnalta löytyy yleensä edullisempia reissuja kuin vaikkapa Karibianmereltä.

Sukelluskohteet. Onko tarjolla hylkyjä, riuttoja, muck divingia? Paljon kaloja ja kasveja vai vähän vähemmän? Suuria eläimiä, kuten paholaisrauskuja, vai pienempää ihmeteltävää, kuten nudibrancheja. Kovia virtauksia vai kevyttä lillimistä? Ja mitä näistä toivot?

Näitä kaikkia on hyvä pitää mielessä, mutta usein käy kuitenkin niin, että sopiva matka vaan tulee eteen. Kun olet heittänyt universumille toiveen uudesta sukellusreissusta, tulee joku ehdottamaan sinulle tarkoitukseen hyvin sopivaa reissua tai näet mainoksen jostakin juuri oikeanlaisesta matkasta. Näin se toimii, kun elämä kantaa. :)

Härvääminen

Härvääminen, mahtava sana! Opin sen pohjalaiselta ystävältäni jo sukellustaipaleemme alkuvaiheessa. Tarkoittaa kaikenlaista sähläämistä, sotkemista, vispaamista ja muuta ylimääräistä säätöä. Sanassa on sellainen lempeä kaiku: "Taas meni ihme härväämiseksi se homma", johon toinen voi suhtautua myötätuntoisesti. Sopii käytettäväksi niin pinnan päällä kuin allakin.

Härväämistä on tarkoitus välttää, mutta aina sitä ilmenee. Milloin ovat tavarat vielä levällään, vaikka pitäisi olla jo matkalla veneelle, milloin retki organisoitu sekavasti. Joku remeli voi olla solmussa tai jumissa jossakin ja sitten sitä yritetään härvätä auki.

Pinnan alla härvääminen näkyy etenkin turhana käsien ja jalkojen vispaamisena. Tätä tapahtuu varsinkin kokemattomille sukeltajille. Uidessa on tottunut siihen, että potkimalla jaloilla ja huitomalla käsillä pysyy pinnalla ja pääsee eteenpäin. Sukeltaessa pitäisi sen sijaan oppia olemaan. Hengittämään, seuraamaan hengitystä, pitämään nosteen hyvänä ja vain olemaan. Jaloilla toki potkitaan itseä eteenpäin, välillä harvakseltaan potkaisemalla, välillä rivakammalla tahdilla.

Käsillä ei kuitenkaan pitäisi tehdä mitään uinti- tai vispausliikkeitä. Käsillä näytetään käsimerkkejä eli viestejä muille sukeltajille, pidetään huolta välineistä, käsitellään laitteita ym. Niillä ei kuitenkaan uida eikä viedä itseä eteenpäin. Sukeltajaa voisi kuvata eräänlaiseksi tyrannosaurus rexiksi, jolla on isot ja vahvat jalat, mutta erittäin pienet kädet. Ainakin se kuvaa raajojen merkitystä liikkeelle. Itse pidän käsiä yleensä paikoillaan, ns. puuskassa. Näin ne ovat rauhallisina, sopivasti pois pelistä ja myös lähellä kehoa, jolloin on lämpimämpi olla.

Turhien käsi- ja jalkaliikkeiden välttämisellä on tietysti tarkoitus pitää syke alhaalla, kuluttaa vähän energiaa ja pitää hengitys rauhallisena, jolloin ilma riittää pidemmälle. Rauhallisuus on myös turvallisuutta tuova asia itselle ja muille. Sählääminen tarttuu ja voi viedä huomion tärkeämmiltä, reagointia vaativilta asioilta. Härvätessä voi myös suotta osua johonkin luontokappaleeseen, vahingoittaa tai häiritä niitä.

Aina härväämistä kuitenkin ilmenee. Itsellänikin, vaikka yleensä olen melko rauhallinen menijä pinnan alla. Joskus sitä yllättää itsensä säheltämästä jotain outoa ja toivoo, ettei kukaan nähnyt tätä outoa hetkeä. Sukelluksen jälkeen kaveri voikin lempeästi kysyä, että "mikä sulla oli siinä yhdessä kohtaa, kun niin härväsit." Ja siitä lähtee usein hauska juttu!  

Välimeri

Se olisi niin lähellä. Ei tarvitsisi matkustaa kauas. Ei pitkää lentomatkaa, ei monia vaihtoja, helposti pakettimatkalla saavutettavissa.

Näinhän se on, houkutus lähteä sukeltamaan Välimerelle on suuri. Sukellusfirmoja löytyy lähes jokaisesta Välimeren kohteesta. Monet suomalaisetkin sukellusseurat tai -firmat tekevät matkoja esimerkiksi Kroatiaan tai Kreikkaan.

Asiaan liittyy kuitenkin kaksi meikäläisen kannalta aika suurta muttaa: veden lämpötila ja merenalaisen elämän vähyys.

Vaikka ilma on Välimerellä kesällä kuuma ja aurinko helottaa kirkkaalta taivaalta, ei merivesi etenkään sukellussyvyyksissä ole kovin lämmintä. Se voi olla mitä vaan 20-25 väliltä. Uimavedeksi se kuulostaa hyvältä, mutta kun olet syvällä, mahdollisimman pienellä liikkeellä ja esimerkiksi 45 minuuttia kerrallaan, alkaa kyllä tulla kylmä. Etenkin minulla, kaikkien vilukissojen kuningattarella Olen mennyt Välimerellä milloin 7 mm kaksiosaisella (erilliset ala- ja yläosa) puvulla, milloin 7 mm puvulla sekä torson ja pään peittävällä hupullisella liivillä, milloin 5 mm puvulla ja liivillä sekä erillisellä aluspuvulla. Ja mahdollisesti vielä niiden päälle puettavalla lyhythihaisella ja -lahkeisella shortiepuvulla. Aina on ollut enemmän tai vähemmän kylmä. Jos olet raavas ja lihaksikas mies, tai hyvin lämminverinen nainen, ei ongelma ole suuri. Minä sen sijaan vedän kerrosta toisensa jälkeen ja muutun kömpelöksi.

Toinen mutta summautuu hyvin ilmaisuun, jonka kuulin Maltalla: ”Välimeri kalastettiin tyhjäksi jo 1970-luvulla.” Ehkä hieman karrikoiden sanottu, mutta kyllä siinä totuuden siemen piilee. Jos odottaa suuria kalaparvia, hienoja äyriäisiä ja nilviäisiä sekä värikkäitä kasveja, tulee pettymään. Välimeressä on paljon kiveä, hiekkaa ja ruohoa. Siellä täällä kaloja ja muita eläimiä. Hylkyjä sen sijaan kyllä löytyy. Jos laivanrakennus, sotahistoria tai merkittävät tapahtumat kiinnostavat, löydät katseltavaa. Niiden ympärillä yleensä on myös kohtalaisen kivasti kaloja, eli sitä merenelämää. Vaikka en itse epäinsinöörinä ole suuri hylkyjen tai muidenkaan liikennevälineiden fani, löytyy niistä mielenkiintoisia juttuja. Kuinka moni on esimerkiksi nähnyt uponneen laivan ja sen kyljessä kyltin ”Made in DDR”? Uutena sellaista ei ainakaan tulla enää näkemään. ;-)

Sykähdyttäviä ovat myös hienot kivi- ja kalliomuodostalelmat, sekä luontoäidin että ihmisen tekemät. Jylhät kallioseinämät, eroosion syömät uskomattomat muodostelmat ja monet läppiuinnit kallionkoloista ovat vaikuttavia. Etenkin Kroatiaa suositellaan näistä syistä, itse en ole sinne vielä ehtinyt. Kyproksella minuun sen sijaan teki vaikutuksen amfiteatteriksi kutsuttu kohde, jonka voisi kuvitella olevan antiikin kreikkalaisten rakentama oikea teatteri. Se on kuitenkin eroosion syömää kiveä, joka muodostaa upean amfimaisen näyn. Pinnan päällisistä muistoista huikein oli Maltan kuuluisa Azure Window, jonka ehdin nähdä vain muutamaa kuukautta ennen sen romahtamista mereen keväällä 2017.

Ehdottomana pluspuolena Välimeren matkoissa on erikseen mainittava hyvä ruoka. Kuka voisi vastustaa herkullisia pastoja, raikkaita yrttejä, suussa sulavia juustoja tai maukkaita, tuoreita vihanneksia. Sukelluslomalla pitää olla voimissaan ja syödä hyvin, se kyllä onnistuu Välimerellä. Viinit voi sen sijaan jättää juomatta, koska alkoholi ja sukellusmatkailu eivät sovi yhteen. Alkoholi on diureetti ja edesauttaa kehon kuivumista nestetasapainon säilyttämisen sijaan. Eikä pienimmilläkään krapulaoireilla ole syytä lähteä sukeltamaan. On oltava hyvissä voimissaan, ilman särkyjä, mieli kirkkaana ja tunteet rauhallisina.  

Advanced Open Water Diver, eli sukelluksen jatkokurssi

Kesäloman lähestyessä ajatukset siirtyvät jos sukellustunnelmiin, joten nyt on hyvä hetki palata muistelemaan sukellusurani alkutaivalta. Suoritettuani OWD-kurssin, sukelsin muutaman sukelluksen Espanjassa ja jälleen Thaimaassa talvella 2013. Tarkoitukseni oli sillä kertaa vain nauttia, sukeltamisesta ja auringosta, saada lisää kokemusta ja varmuutta, viettää yksinkertaisesti ihana loma ilman opiskelua ja jännittämistä.

Vaan kuinkas kävikään. Matkaseura, hieman minua kokeneempi sukeltaja, suoritti omaa AOWD:taan (Advanced Open Water Diver) ja hieman siinä seurailin vierestä, kuuntelin kiinnostuneena hänen kokemuksiaan. Olimme yhteisellä sukellusretkellä Khao Lakissa, jossa sukelluksia veti sama loistava opettaja, joka oli vuotta aikaisemmin pitänyt minulle OWD:n Phuketissa. Viikon päätteeksi oli tulossa joku todella kiva sukelluskohde, mutta valitettavasti en pelkällä OWD:lla pääsisi mukaan, koska kyseisellä paikalla mentiin alle 20 metrin. OWD-kurssin suorittaineiden maksimisyvyys kun on 18 metriä. Tuttu ja supliikki mies kuitenkin myi minulle alkavan AOWD:n hyvin helposti jutellen. Perjantaina mentäisiin tosi kivaan paikkaan ja tehtäisiin hänen kanssaan AOWD:n syväsukellus alta pois, niin minäkin pääsisin muiden mukaan. Siihen perään hymy ja meikäläisen ostopäätös oli tietenkin tehty.

Syväsukellus meni oikein hienosti. Teorioissa opin syvyyden ja lisääntyneen paineen vaikutuksista sukeltamiseen, hengitykseen, pohja-aikoihin ja muuhun tärkeään tarkkailtavaan. Jossain alle 30 metrissä voi kehoon kertyä niin paljon typpeä, että ihminen joutuu typpinarkoosiin, jota myös syvyyshumalaksikin kutsutaan. Reaktiokyky heikkenee ja olo voi olla humalan kaltainen. Tämä on tietenkin vaarallista tilanteessa, jossa pitäisi olla skarppina koko ajan. Itse en typpinarkoosia AOWD:lla saanut, ja olen melko varma, etten ole saanut muulloinkaan sukeltaessani alle 30 metrissä. Tosin kerran muistan syvällä hieman ihmetelleeni sukellustietokoneeni lukemia ja sekoittaneeni sukelluksen kestoa kuvaavan lukeman (minuutit) pohja-aikaan (minuutit). Liekö siinä joku syvyyden aiheuttama sekavuus sitten ollut kyseessä, mutta tajusin pian kuitenkin, että pohja-aika ei tosiaan kasva vähitellen yhdellä minuutilla kerrallaan. AOWD:n jälkeen ei sukellussyvyydessä ole alarajaa ole, kunhan nyt normaalia ilmaa vielä voi käyttää. Yleensä tämä tarkoittaa n. 30-40 metriä. Sitä syvemmälle mennään erityisillä kaasuseoksilla.

Thaimaasta sain sitten matkaani lapun, joka todisti minun suorittaneen 1/5 AOWD:sta. Loma päättyi ja loppuosa kurssista jäi myöhemmin suoritettavaksi, mutta alun jälkeen oli selvää, että loppuunhan se vedetään.

AOWD kannattaa kyllä suorittaa melko pian sukellusuralla, jos vähänkään suunnittelee harrastavansa sukeltamista enemmäkin. Sen opeilla pääsee sukeltamaan useimmissa maailman kohteissa ja yleensä se riittää tähän harrastukseen pysyvästi, sitä pidemmälle meneviä kursseja ei välttämättä tarvitse, ellei ole erityistä innostuneisuutta. AOWD on myös varmaan melkein jokaisen sukeltaja kokemuksen mukaan huomattavasti helpompi suorittaa kuin OWD. Se koostuu viidestä eri teemasukelluksesta, joista useimmat voi suorittaa normaalien hupisukellusten yhteydessä, eli yhdessä muun sukellusseurueen kanssa. Kuhunkin teemasukellukseen kuuluu luonnollisesti opetus ja teorioiden opiskelu kirjasta. Pakollisia osioita ovat syväsukellus ja vedenalainen suunnistus (navigointi). Muut valittavat sukellukset vaihtelevat hiukan kurssin järjestäjän ja sijainnin mukaan, mutta niitä voivat olla esimerkiksi nosteen hallintasukellus, hylkysukellus, kalantunnistus, yösukellus, venesukellus, virtasukellus, kuivapukusukellus, vedenalainen luonto, etsintä ja nosto, monitasosukellus, vedenalainen valokuvaus ja vedenalaiden videokuvaus.

Päädyin kesällä 2013 Indonesian Bunakenille Living Colours -sukelluskeskukseen, joka edelleen on huikein paikka, missä olen koskaan sukeltanut. Ilmoitin jo matkaa varatessani, että haluaisin tehdä AOWD:ni siellä loppuun. Sain kouluttajaksi aivan huikean pätevän ja hauskan suomalaisnaisen, jonka kanssa oli mukavaa tehdä kurssia, koin olevani hyvin samalla aaltopituudella hänen kanssaan. Pienet ryhmät, tiivis yhteisö ja kurssin suorittaminen osin hupisukeltajien kanssa lisäsi opiskelun iloa.

Vedenalaisessa navigoinnissa opin suunnistamaan pinnan alla, tarkkailemaan maamerkkejä, sukeltamaan kompassin kanssa potkuja laskien ja etsimään vedestä esineitä eri tekniikoilla. Hyödyllisiä taitoja kaikki, vaikka yleensä harrastajasukeltaja osallistuu aina jonkun toisen vetämälle ja opastamalle retkelle, jolloin oma vastuu suunnistuksesta on pieni. Kuitenkin kaikki vastuu pinnan alla on aina omaa, joten uusiin taitoihin ja tekemiseen on syytä suhtautua vakavasti.

Kolmesta muusta sukelluksesta tiesin, että ehdottomasti haluaisin tehdä virtasukelluksen. Lähinnä siksi, että virroissa meneminen oli minusta vaikeaa ja hiukan pelottavaakin. Vastavirta väsyttää ja myötävirrassa mennään joskun liiankin lujaa. Halusin oppia, miten voisin hallita sukeltamistani virrassa enemmän. Bunakenilla useimmat sukellukset ovat koralliriutan seinämällä meneviä sukelluksia, joissa on useimmiten jonkin verran virtausta mukana. Harjoituskohteen löytäminen oli siis helppoa. Kurssi opimme havainnoimaan virtoja, miten mennä turvallisesti niiden mukana (kumpi pää edellä!), missä kohtaa yleensä on vähiten virtaa (lähellä seinämää tai pohjaa, jos pohja on näkyvissä) ja miten toimia, jos virta käy ylhäältä alas tai alhaalta ylös.

Toinen valitsemani sukellus oli kalantunnistus. Se oli minulle myös hyvin itsestään selvää, koska kalojen ja muiden eläinten tunnistaminen on minulle se juttu sukeltamisessa vedessä viihtymisen lisäksi. En erityisemmin innostu hylyistä tai luolista tai siitä kuinka syvällä ollaan, vaan sitä, mitä elukoita siellä näkee ja millaisia ne ovat Jo OWD-kurssilla selasin innolla läpi laivalla näytillä olleita kalantunnistustauluja. Halusin oppia tunnistamaan troppiset kalat entistä paremmin. Kurssilla opittiin muutamia pääheimoja, sukuja ja lajeja, niiden erityispiirteitä sekä ympäristön, elintapojen, käyttäytymisen ja ulkonäön pohjalta. Sukellukselle sain sitten mukaani pienen tussitaulun, jolle aina kirjoitin kouluttajan osoittaman kalan nimen. Kalabongailu on jatkunut matkassani kurssin jälkeenkin, minulla on useampikin kalalajeja esittelevä opus, joku lahjaksi saatu, joku sydänsuruja helpottamaan hankittu.

Kolmas kurssisukellus tuli hiukan yllättäen. En ollut vielä valinnut, minkä otan, kun muu sukellusporukka ryhtyi yhtenä päivänä puhumaan yösukellukselle lähtemisestä sinä iltana. Minut tietenkin sai helposti houkuteltua mukaan ja näin sain sen osaksi kurssiani. Emme tietenkään sukeltaneet mitenkään keskiyöllä, vaan oikeastaan joskus klo 18-19 paikkeilla illalla, tropiikissa kun on jo pimeää silloin. Yösukelluksessa tärkeäksi nousevat tietenkin lamppujen käyttö, merkkien näyttäminen niiden avulla ja yleinen turvallisuus ja tarkkaavaisuus. Täytyy tunnustaa, että tämä sukellus jännitti minua todella paljon. Käytin taas erinäisiä mielenrauhoittelukeinoja, että olin jotakuinkin zen pinnan alla. Yösukelluksessa hienoa on se, että yöllä esiin tulevat tietenkin eri eläimet kuin valoisan aikaan.Vesi vilisi etenkin erilaisia äyriäisiä, isoja ja pieniä. Näimmepä erikoisen flash light fishin, kalan, jolla on kidusten kupeessa pimeässä hohtavat alueet. Meri kimmelsi muutenkin hohtavaa planktonia kuin pieniä tähtiä. Opin myös sen, että pimeässä täytyy paitsi nähdä, minne itse on menossa, myös joskus näyttää oma olemassaolonsa muille. Sukelluksen lopuksi nimittäin valtavan suuri kilpikonna oli uimassa suoraan minua päin. En osannut ajatellakaan, että se ei ehkä huomaa mustapukuista sukeltajaa pimeässä. Se meinasi törmätä päähäni, kunnes viime tingassa älysin osoittaa lampulla suoraan omiin kasvoihini. Kilpikonna väisti nopealla liikkeellä yläpuolelleni.

Näiden seikkailujen jälkeen olin AOWD:ni suorittanut ja maailma oli minulle auki!

Thaimaan sukellusmatkat

Olen käynyt Thaimaan rantakohteissa lomalla lukuisia kertoja, olisiko nyt seitsemän reissua mittarissa. Miksi matkustan sinne niin usein, lähes joka talvi tässä 2010-luvulla? Eikö olisi kiva nähdä muitakin paikkoja ja eikö siellä tylsisty? Vastaus on yksinkertainen, ei tylsisty, kun siellä voi tehdä maailman parasta harrastusta, eli sukeltamista. 

Thaimaahan on myös helppoa matkustaa, matkanjärjestäjillä on paljon tarjontaa, lentoja ja hotelleja löytyy. Suhteessa moniin muihin kaukokohteisiin Thaimaan etuja ovat takuuvarmat lämpö (niin vedessä kuin maan päälläkin) ja aurinko, kaunis luonto, toimiva turisti-infrasturktuuri ja hyvä hinta-laatusuhde. Siellä saa hyvätasoisen loman melko edullisesti verrattuna moniin muihin lomakohteisiin ja etenkin maailman upeimpiin sukelluskohteisiin, joista upeimmat lienevät (onneksi) kaukana massaturistien ulottumattomilta. Ne ovat syystäkin kalliimpia matkoja, joten eivät ihan joka vuosi toteutettavissa.

Itseäni eivät ole koskaan muut turistit häirinneet, eikä kohteiden turistimaisuus tai kaupallisuus. En etsi alkuperäisheimoja tai kylätunnelmaa, vaan toimivaa, miellyttävää kokonaisuutta, hyvää säätä ja rakasta harrastusta. Tuttuun kohteeseen mennessä ei myöskään mene aikaa paikan haltuun ottamiseen ja käytännön asioiden toimimisen selvittelyyn, vaan voi laskeutua lomamoodiin samantien. Tuttuun kohteeseen voi myös mennä vaikka vain viikoksi, jos aikaa tai rahaa ei ole enempää.

Lomakohteitani Thaimaassa ovat olleet ne perinteiset Andamaanienmeren paikat: Phuket, Koh Lanta, Krabi ja Khao Lak. Palasin juuri tiiviltä alkuvuoden matkalta Phuketiin, joten se on tunnelmissani tällä hetkellä päällimmäisinä. Tarjontaa sukellusretkistä löytyy kaikista paljon, voi sukeltaa niin suomen-, ruotsin- kuin englanninkielisessäkin seurassa.

Kauneimmat yksittäiset Etelä-Thaimaan sukellussaitit ovat mielestäni olleet Raya Noi, Similansaaret ja Koh Haa. Paljon kehutuille Hin Daengille ja Hin Muangille en ole koskaan erinäisistä sattumuksista johtuen päässyt, joten jätetään niille vielä aukki paikka Top3:een, jos jonain päivänä räpyläni sattuvat minut sinne johdattamaan. Siaminlahden puolella en ole koskaan käynyt, joten sitä en osaa kommentoida. Hyvä sukelluspaikka siellä kuulemma on ainakin Koh Tao.

(Raya Noi)

Kaikissa Thaimaassa käymissäni sukelluskohteissa on hyvät puolensa, joista päällimmäisenä mieleen tulevat tässä.

Phuket

+ Paljon tarjontaa sukellusretkien järjestäjistä ja päivittäisistä retkistä.

+ Kohteiteiden skaala ehkä Etelä-Thaimaan laajin: retkiä löytyy aina Phi Phi -saarista King Cruiser -hylkyyn sekä kirkastakin kirkkaampaan Raya Noihin. Samalla viikolla ei tarvitse mennä useampaa kertaa samaan paikkaan.

+ Paljon myös pinnan päällistä matkantarjontaa.

+ Suorat lennot.

- Ihmisiä, liikennettä ja melskettä on paljon. Ei eteeristä luonnonrauhaa kaipaavalle.

Koh Lanta

+ Kaunin ja rauhallisin käymäni lomakohde Thaimaassa: rento tunnelma ja upeat rannat

+ Koh Haan kauneus, myös ihana Koh Rok

+ Vain täältä pääsee Hin Daengille ja Muangille, joissa en siis ole vielä käynyt

Krabi

+ Lyhyet etäisyydet sukelluskohteisiin

- Ei kovin laajasti eri kohteita

Khao Lak

+ Sukellukset kauniissa Similansaarten kansallispuistossa vain täältä

+ Upeat, pitkät rannat

- Venematka kohteille on aika pitkä

- Hiukan kalliimpi lomakohde kuin muut Etelä-Thaimaan kohteet

Jokainen sukelluspäivä on tietysti oma seikkailunsa. Huikeita kokemuksia voi löytää kaikkialta, kun osaa keskittyä juuri siihen, mitä sillä retkellä ja sukelluksella on annettavana. Tuoreimmallakin reissulla tuli nähtyä mm. neljä mustaevähaita, iso merihevonen, huikean kokoisia mureenoja, söpöjä boxfishejä ja hiekkaan kaivautuneita pieniä rauskuja (Kuhl's stingray). Koskaan en väsy katsomaan ihan ”tavallisiakin” kaloja ja kasveja. Meriluonto palkitsee innostunee ihmettelijän joka kerta.

Aina takkiin jää myös hienoja kohtaamisia muiden sukeltajien kanssa, paljon naurua, hassuja sattumuksia, mielenkiintoisia tarinoita, erikoisia persoonia, uusia ystäviä, vanhoja ja yllättäviäkin tuttuja. Auringon virkistämänä, silmät säihkyen ja sydän sukeltamisen ilosta pakahtuen on hyvä jatkaa talvea koti-Suomessa.  

(Pintaannousu auringonlaskun aikaan, Koh Mai Thon)

Ulkonäkö ja sukeltaminen

Ulkonäkö on aihe, josta kirjoittaminen mietityttää. Tarvitseeko sitä edes mitään sanoa, kun sehän on jokaisen ihmisen oma asia. Halusimme tai emme, ainakin me naiset vietämme elämämme aikana paljonkin aikaa miettien erilaisia ulkonäköön liittyviä asioita. Itse viihdyn hyvin omissa nahoissani ja pidän useimmiten peilikuvastani, mutta ymmärrän kyllä hyvin  niitä ulkoisia paineita tai sisäsyntyisiä odotuksia siitä, miltä haluaisi näyttää, pitäisi näyttää tai miltä ei saisi näyttää. Meikkaamiseen, pukeutumiseen ja hiuksiin tuntuu olevan kauhean vahvoja kantoja, vartalosta puhumattakaan. Yhden mielestä luomu on ainoa kunnollisen naisen merkki ja itsensä maalaaminen on turhamaista ja tyhmää. Toinen taas nauttii itsensä laittamisesta, eikä varmaan toivo itseään siitä tuomittavan. Kolmas haluaisi yhtä, mutta miellyttääkseen muita tekee jotain muuta. Eikä tämä ole vain naisten juttu, miehilläkin on nykymaailmassa enenevässä määrin erilaisia ulkonäköön liittyviä ajatuksia ja tunteita. Minusta on henkilökohtaisesti aika lailla sama, mitä kukakin ulkonäkönsä suhteen tekee, kunhan ei lähde tuomitsemaan muita. Antaa kaikkien kukkien kukkia!

No miten sitten ulkonäkö ja sukeltaminen? Liittyykö tähän harrastukseen jotain ulkonäköseikkoja, jotka pitäisi ottaa huomioon tai olenko kokenut jotain ulkonäköpaineita sukeltaessani? Onko sukeltaminen vain nuorten, timmien ja ruskettuneiden ihmisten harrastus? Heh, no ei missään nimessä! :) Yleinen vitsi on, että sukeltamisen kolmas tärkeä ”sääntö” koko ajan hengittämisen ja itsensä pinnalla kelluvaksi tekemisen lisäksi on ”näytä hyvältä märkäpuvussa”. Tähän sisältyy tietysti se paradoksi, että kukaan ei näytä hyvältä märkäpuvussa, tai ei ainakaan ole parhaimmillaan. Se vaan on fakta. :) Siksi sukeltaminen onkin oikeastaan aika vapauttavaa. Kaikki sukellusryhmässä ovat jokaista vartalon muhkuraa hyväilevissä kokovartalokondomeissa, maskit puristavat posket pulleiksi ja merivesi takuttaa hiukset (sikäli kun niitä on) tönköiksi. Wow, mitä porukkaa!

Saattaakin olla aika vapauttavaa, että siellä sitä vaan mennään, puetaan ja riisutaan näitä helpommin tai vaikeammin päälle mahtuvia märkkäreitä, välillä ahtaissakin oloissa pylly toisen olkapäähän osuen ja märkäpukua selluliitin tai pömppömahan päälle kiskoen. Eikä ketään oikeastaan kiinnosta, punoittavatko poskesi, mihin ilmansuuntaan hiuksesi osoittavat. Mukana on nuoria, keski-ikäisiä, vanhoja, miehiä ja naisia, tyttöjä ja poikia, usein monta eri kansallisuutta ja ulkonäköä. Kaikki kedon kukat. Toisten ulkonäköä ei oikeastaan koskaan kommentoida, ainakaan en ole mitään negatiivisia kommentteja ikinä kuullut kenestäkään sukellusmatkoillani. Siihen sentään kiinnitetään huomiota, onko joku polttanut nahkansa kuumassa auringossa.

Pari käytännön ulkonäkövinkkiä kuitenkin. Ensinnäkin pitkät hiukset sukeltaessa. Niitä ei voi minun kokemukseni pitää auki. Menevät merivedessä tolkuttomaan takkuun ja pahimmillaan myös sotkeentuvat maskin remmiin ja ties minne. Paras keino pitää pitkät hiukset kuosissa on letittää ne. Mieluiten ranskalaisella letillä, koska se pysyy hyvin kiinni ja sitoo matkan varrelta hiukan lyhyemmätkin hiukset mukaan. Letti kannattaa myös solmia tosi tiukalle, koska vesi löysyttää hiuslenkkejä. Eli yksi ylimääräinen kieppi siihen lenkkiin. Puolipitkillä hiuksilla toimii hyvin jo ihan otsalta molemmin reunoin letitettävät pienemmät ranskalaiset letit, jotka voi sitten yhdistää taakse yhdeksi isoksi. Joskus tulee hienoakin jälkeä, toisinaan sitten taas tällaista, kun kiireellä peiliin katsomatta hutaisee vaan hiukset kiinni.

Letit kannattaa avata vasta päivän viimeisen sukelluksen jälkeen. Ja huuhdella sitten heti samantien hiukset makealla vedellä, jos sitä on saatavilla. Muuten suola ja takut. Samasta syystä hiukset kannattaa harjata heti silloin kosteina. Pidä siis hiusharjaa mukanasi sukellusretkillä.

Jos viettää pidemmän sukellusloman ja haluaa pitää sen ajan sileät sääret, suosittelen sokerointia ennen matkaa. Ei tarvitse olla höyläilemässä pitkin matkaa. Tai sitten voi vaan antaa karvojen rehottaa vapaasti.

Sukeltaessa ei juuri meikkailla, mutta voi toki halutessaan käyttää jotain vedenpitäviä ripsareita. Itse en ole sellaisia kokeillut, mutta muutaman kerran minulla on ollut ripsenpidennykset, jotka kestävät kyllä hyvin läpi parinkin viikon matkan ja vedessä lutraamisen. Sitten voi kuvitella nousevansa merestä räpsyripsin, hiuksia heilauttaen kuin ihana merenneito ikään. As if. Mutta onhan ne ripset nyt vaan niin ihanat noin muutenkin. :)

Aurinkorasvaa kannattaa trooppisilla ja aurinkoisilla merillä käyttää runsaasti. Ongelma sukeltamisen kannalta ainakin itselläni on se, että ennen sukelluksia en voi laittaa sitä naamaani. Ihoni on jo valmiiksi hyvin rasvainen ja aurinkorasvan lisääminen siihen aiheuttaa sellaisen luiston sukellusmaskin tiivisteen alle, ettei se pysy paikallaan hetkeäkään, vaan vuotaa kuin seula. Voin sanoa, että vuotava maski pilaa kyllä koko sukelluskokemuksen. Siksi ratkaisuni on pitää kasvot pois suorasta auringonvalosta siihen asti, kun päivän viimeinen sukellus on ohi. Sitten voi rasvailla tai käyttää aurinkosuojakertoimellista puuteria paluumatkalla. En tosin muutenkaan ole kova auringonottaja etenkään keskipäivän ja iltapäivän auringossa. Tykkään mukavasta lämmöstä varjossa.