Härvääminen

Härvääminen, mahtava sana! Opin sen pohjalaiselta ystävältäni jo sukellustaipaleemme alkuvaiheessa. Tarkoittaa kaikenlaista sähläämistä, sotkemista, vispaamista ja muuta ylimääräistä säätöä. Sanassa on sellainen lempeä kaiku: "Taas meni ihme härväämiseksi se homma", johon toinen voi suhtautua myötätuntoisesti. Sopii käytettäväksi niin pinnan päällä kuin allakin.

Härväämistä on tarkoitus välttää, mutta aina sitä ilmenee. Milloin ovat tavarat vielä levällään, vaikka pitäisi olla jo matkalla veneelle, milloin retki organisoitu sekavasti. Joku remeli voi olla solmussa tai jumissa jossakin ja sitten sitä yritetään härvätä auki.

Pinnan alla härvääminen näkyy etenkin turhana käsien ja jalkojen vispaamisena. Tätä tapahtuu varsinkin kokemattomille sukeltajille. Uidessa on tottunut siihen, että potkimalla jaloilla ja huitomalla käsillä pysyy pinnalla ja pääsee eteenpäin. Sukeltaessa pitäisi sen sijaan oppia olemaan. Hengittämään, seuraamaan hengitystä, pitämään nosteen hyvänä ja vain olemaan. Jaloilla toki potkitaan itseä eteenpäin, välillä harvakseltaan potkaisemalla, välillä rivakammalla tahdilla.

Käsillä ei kuitenkaan pitäisi tehdä mitään uinti- tai vispausliikkeitä. Käsillä näytetään käsimerkkejä eli viestejä muille sukeltajille, pidetään huolta välineistä, käsitellään laitteita ym. Niillä ei kuitenkaan uida eikä viedä itseä eteenpäin. Sukeltajaa voisi kuvata eräänlaiseksi tyrannosaurus rexiksi, jolla on isot ja vahvat jalat, mutta erittäin pienet kädet. Ainakin se kuvaa raajojen merkitystä liikkeelle. Itse pidän käsiä yleensä paikoillaan, ns. puuskassa. Näin ne ovat rauhallisina, sopivasti pois pelistä ja myös lähellä kehoa, jolloin on lämpimämpi olla.

Turhien käsi- ja jalkaliikkeiden välttämisellä on tietysti tarkoitus pitää syke alhaalla, kuluttaa vähän energiaa ja pitää hengitys rauhallisena, jolloin ilma riittää pidemmälle. Rauhallisuus on myös turvallisuutta tuova asia itselle ja muille. Sählääminen tarttuu ja voi viedä huomion tärkeämmiltä, reagointia vaativilta asioilta. Härvätessä voi myös suotta osua johonkin luontokappaleeseen, vahingoittaa tai häiritä niitä.

Aina härväämistä kuitenkin ilmenee. Itsellänikin, vaikka yleensä olen melko rauhallinen menijä pinnan alla. Joskus sitä yllättää itsensä säheltämästä jotain outoa ja toivoo, ettei kukaan nähnyt tätä outoa hetkeä. Sukelluksen jälkeen kaveri voikin lempeästi kysyä, että "mikä sulla oli siinä yhdessä kohtaa, kun niin härväsit." Ja siitä lähtee usein hauska juttu!  

Välimeri

Se olisi niin lähellä. Ei tarvitsisi matkustaa kauas. Ei pitkää lentomatkaa, ei monia vaihtoja, helposti pakettimatkalla saavutettavissa.

Näinhän se on, houkutus lähteä sukeltamaan Välimerelle on suuri. Sukellusfirmoja löytyy lähes jokaisesta Välimeren kohteesta. Monet suomalaisetkin sukellusseurat tai -firmat tekevät matkoja esimerkiksi Kroatiaan tai Kreikkaan.

Asiaan liittyy kuitenkin kaksi meikäläisen kannalta aika suurta muttaa: veden lämpötila ja merenalaisen elämän vähyys.

Vaikka ilma on Välimerellä kesällä kuuma ja aurinko helottaa kirkkaalta taivaalta, ei merivesi etenkään sukellussyvyyksissä ole kovin lämmintä. Se voi olla mitä vaan 20-25 väliltä. Uimavedeksi se kuulostaa hyvältä, mutta kun olet syvällä, mahdollisimman pienellä liikkeellä ja esimerkiksi 45 minuuttia kerrallaan, alkaa kyllä tulla kylmä. Etenkin minulla, kaikkien vilukissojen kuningattarella Olen mennyt Välimerellä milloin 7 mm kaksiosaisella (erilliset ala- ja yläosa) puvulla, milloin 7 mm puvulla sekä torson ja pään peittävällä hupullisella liivillä, milloin 5 mm puvulla ja liivillä sekä erillisellä aluspuvulla. Ja mahdollisesti vielä niiden päälle puettavalla lyhythihaisella ja -lahkeisella shortiepuvulla. Aina on ollut enemmän tai vähemmän kylmä. Jos olet raavas ja lihaksikas mies, tai hyvin lämminverinen nainen, ei ongelma ole suuri. Minä sen sijaan vedän kerrosta toisensa jälkeen ja muutun kömpelöksi.

Toinen mutta summautuu hyvin ilmaisuun, jonka kuulin Maltalla: ”Välimeri kalastettiin tyhjäksi jo 1970-luvulla.” Ehkä hieman karrikoiden sanottu, mutta kyllä siinä totuuden siemen piilee. Jos odottaa suuria kalaparvia, hienoja äyriäisiä ja nilviäisiä sekä värikkäitä kasveja, tulee pettymään. Välimeressä on paljon kiveä, hiekkaa ja ruohoa. Siellä täällä kaloja ja muita eläimiä. Hylkyjä sen sijaan kyllä löytyy. Jos laivanrakennus, sotahistoria tai merkittävät tapahtumat kiinnostavat, löydät katseltavaa. Niiden ympärillä yleensä on myös kohtalaisen kivasti kaloja, eli sitä merenelämää. Vaikka en itse epäinsinöörinä ole suuri hylkyjen tai muidenkaan liikennevälineiden fani, löytyy niistä mielenkiintoisia juttuja. Kuinka moni on esimerkiksi nähnyt uponneen laivan ja sen kyljessä kyltin ”Made in DDR”? Uutena sellaista ei ainakaan tulla enää näkemään. ;-)

Sykähdyttäviä ovat myös hienot kivi- ja kalliomuodostalelmat, sekä luontoäidin että ihmisen tekemät. Jylhät kallioseinämät, eroosion syömät uskomattomat muodostelmat ja monet läppiuinnit kallionkoloista ovat vaikuttavia. Etenkin Kroatiaa suositellaan näistä syistä, itse en ole sinne vielä ehtinyt. Kyproksella minuun sen sijaan teki vaikutuksen amfiteatteriksi kutsuttu kohde, jonka voisi kuvitella olevan antiikin kreikkalaisten rakentama oikea teatteri. Se on kuitenkin eroosion syömää kiveä, joka muodostaa upean amfimaisen näyn. Pinnan päällisistä muistoista huikein oli Maltan kuuluisa Azure Window, jonka ehdin nähdä vain muutamaa kuukautta ennen sen romahtamista mereen keväällä 2017.

Ehdottomana pluspuolena Välimeren matkoissa on erikseen mainittava hyvä ruoka. Kuka voisi vastustaa herkullisia pastoja, raikkaita yrttejä, suussa sulavia juustoja tai maukkaita, tuoreita vihanneksia. Sukelluslomalla pitää olla voimissaan ja syödä hyvin, se kyllä onnistuu Välimerellä. Viinit voi sen sijaan jättää juomatta, koska alkoholi ja sukellusmatkailu eivät sovi yhteen. Alkoholi on diureetti ja edesauttaa kehon kuivumista nestetasapainon säilyttämisen sijaan. Eikä pienimmilläkään krapulaoireilla ole syytä lähteä sukeltamaan. On oltava hyvissä voimissaan, ilman särkyjä, mieli kirkkaana ja tunteet rauhallisina.  

Advanced Open Water Diver, eli sukelluksen jatkokurssi

Kesäloman lähestyessä ajatukset siirtyvät jos sukellustunnelmiin, joten nyt on hyvä hetki palata muistelemaan sukellusurani alkutaivalta. Suoritettuani OWD-kurssin, sukelsin muutaman sukelluksen Espanjassa ja jälleen Thaimaassa talvella 2013. Tarkoitukseni oli sillä kertaa vain nauttia, sukeltamisesta ja auringosta, saada lisää kokemusta ja varmuutta, viettää yksinkertaisesti ihana loma ilman opiskelua ja jännittämistä.

Vaan kuinkas kävikään. Matkaseura, hieman minua kokeneempi sukeltaja, suoritti omaa AOWD:taan (Advanced Open Water Diver) ja hieman siinä seurailin vierestä, kuuntelin kiinnostuneena hänen kokemuksiaan. Olimme yhteisellä sukellusretkellä Khao Lakissa, jossa sukelluksia veti sama loistava opettaja, joka oli vuotta aikaisemmin pitänyt minulle OWD:n Phuketissa. Viikon päätteeksi oli tulossa joku todella kiva sukelluskohde, mutta valitettavasti en pelkällä OWD:lla pääsisi mukaan, koska kyseisellä paikalla mentiin alle 20 metrin. OWD-kurssin suorittaineiden maksimisyvyys kun on 18 metriä. Tuttu ja supliikki mies kuitenkin myi minulle alkavan AOWD:n hyvin helposti jutellen. Perjantaina mentäisiin tosi kivaan paikkaan ja tehtäisiin hänen kanssaan AOWD:n syväsukellus alta pois, niin minäkin pääsisin muiden mukaan. Siihen perään hymy ja meikäläisen ostopäätös oli tietenkin tehty.

Syväsukellus meni oikein hienosti. Teorioissa opin syvyyden ja lisääntyneen paineen vaikutuksista sukeltamiseen, hengitykseen, pohja-aikoihin ja muuhun tärkeään tarkkailtavaan. Jossain alle 30 metrissä voi kehoon kertyä niin paljon typpeä, että ihminen joutuu typpinarkoosiin, jota myös syvyyshumalaksikin kutsutaan. Reaktiokyky heikkenee ja olo voi olla humalan kaltainen. Tämä on tietenkin vaarallista tilanteessa, jossa pitäisi olla skarppina koko ajan. Itse en typpinarkoosia AOWD:lla saanut, ja olen melko varma, etten ole saanut muulloinkaan sukeltaessani alle 30 metrissä. Tosin kerran muistan syvällä hieman ihmetelleeni sukellustietokoneeni lukemia ja sekoittaneeni sukelluksen kestoa kuvaavan lukeman (minuutit) pohja-aikaan (minuutit). Liekö siinä joku syvyyden aiheuttama sekavuus sitten ollut kyseessä, mutta tajusin pian kuitenkin, että pohja-aika ei tosiaan kasva vähitellen yhdellä minuutilla kerrallaan. AOWD:n jälkeen ei sukellussyvyydessä ole alarajaa ole, kunhan nyt normaalia ilmaa vielä voi käyttää. Yleensä tämä tarkoittaa n. 30-40 metriä. Sitä syvemmälle mennään erityisillä kaasuseoksilla.

Thaimaasta sain sitten matkaani lapun, joka todisti minun suorittaneen 1/5 AOWD:sta. Loma päättyi ja loppuosa kurssista jäi myöhemmin suoritettavaksi, mutta alun jälkeen oli selvää, että loppuunhan se vedetään.

AOWD kannattaa kyllä suorittaa melko pian sukellusuralla, jos vähänkään suunnittelee harrastavansa sukeltamista enemmäkin. Sen opeilla pääsee sukeltamaan useimmissa maailman kohteissa ja yleensä se riittää tähän harrastukseen pysyvästi, sitä pidemmälle meneviä kursseja ei välttämättä tarvitse, ellei ole erityistä innostuneisuutta. AOWD on myös varmaan melkein jokaisen sukeltaja kokemuksen mukaan huomattavasti helpompi suorittaa kuin OWD. Se koostuu viidestä eri teemasukelluksesta, joista useimmat voi suorittaa normaalien hupisukellusten yhteydessä, eli yhdessä muun sukellusseurueen kanssa. Kuhunkin teemasukellukseen kuuluu luonnollisesti opetus ja teorioiden opiskelu kirjasta. Pakollisia osioita ovat syväsukellus ja vedenalainen suunnistus (navigointi). Muut valittavat sukellukset vaihtelevat hiukan kurssin järjestäjän ja sijainnin mukaan, mutta niitä voivat olla esimerkiksi nosteen hallintasukellus, hylkysukellus, kalantunnistus, yösukellus, venesukellus, virtasukellus, kuivapukusukellus, vedenalainen luonto, etsintä ja nosto, monitasosukellus, vedenalainen valokuvaus ja vedenalaiden videokuvaus.

Päädyin kesällä 2013 Indonesian Bunakenille Living Colours -sukelluskeskukseen, joka edelleen on huikein paikka, missä olen koskaan sukeltanut. Ilmoitin jo matkaa varatessani, että haluaisin tehdä AOWD:ni siellä loppuun. Sain kouluttajaksi aivan huikean pätevän ja hauskan suomalaisnaisen, jonka kanssa oli mukavaa tehdä kurssia, koin olevani hyvin samalla aaltopituudella hänen kanssaan. Pienet ryhmät, tiivis yhteisö ja kurssin suorittaminen osin hupisukeltajien kanssa lisäsi opiskelun iloa.

Vedenalaisessa navigoinnissa opin suunnistamaan pinnan alla, tarkkailemaan maamerkkejä, sukeltamaan kompassin kanssa potkuja laskien ja etsimään vedestä esineitä eri tekniikoilla. Hyödyllisiä taitoja kaikki, vaikka yleensä harrastajasukeltaja osallistuu aina jonkun toisen vetämälle ja opastamalle retkelle, jolloin oma vastuu suunnistuksesta on pieni. Kuitenkin kaikki vastuu pinnan alla on aina omaa, joten uusiin taitoihin ja tekemiseen on syytä suhtautua vakavasti.

Kolmesta muusta sukelluksesta tiesin, että ehdottomasti haluaisin tehdä virtasukelluksen. Lähinnä siksi, että virroissa meneminen oli minusta vaikeaa ja hiukan pelottavaakin. Vastavirta väsyttää ja myötävirrassa mennään joskun liiankin lujaa. Halusin oppia, miten voisin hallita sukeltamistani virrassa enemmän. Bunakenilla useimmat sukellukset ovat koralliriutan seinämällä meneviä sukelluksia, joissa on useimmiten jonkin verran virtausta mukana. Harjoituskohteen löytäminen oli siis helppoa. Kurssi opimme havainnoimaan virtoja, miten mennä turvallisesti niiden mukana (kumpi pää edellä!), missä kohtaa yleensä on vähiten virtaa (lähellä seinämää tai pohjaa, jos pohja on näkyvissä) ja miten toimia, jos virta käy ylhäältä alas tai alhaalta ylös.

Toinen valitsemani sukellus oli kalantunnistus. Se oli minulle myös hyvin itsestään selvää, koska kalojen ja muiden eläinten tunnistaminen on minulle se juttu sukeltamisessa vedessä viihtymisen lisäksi. En erityisemmin innostu hylyistä tai luolista tai siitä kuinka syvällä ollaan, vaan sitä, mitä elukoita siellä näkee ja millaisia ne ovat Jo OWD-kurssilla selasin innolla läpi laivalla näytillä olleita kalantunnistustauluja. Halusin oppia tunnistamaan troppiset kalat entistä paremmin. Kurssilla opittiin muutamia pääheimoja, sukuja ja lajeja, niiden erityispiirteitä sekä ympäristön, elintapojen, käyttäytymisen ja ulkonäön pohjalta. Sukellukselle sain sitten mukaani pienen tussitaulun, jolle aina kirjoitin kouluttajan osoittaman kalan nimen. Kalabongailu on jatkunut matkassani kurssin jälkeenkin, minulla on useampikin kalalajeja esittelevä opus, joku lahjaksi saatu, joku sydänsuruja helpottamaan hankittu.

Kolmas kurssisukellus tuli hiukan yllättäen. En ollut vielä valinnut, minkä otan, kun muu sukellusporukka ryhtyi yhtenä päivänä puhumaan yösukellukselle lähtemisestä sinä iltana. Minut tietenkin sai helposti houkuteltua mukaan ja näin sain sen osaksi kurssiani. Emme tietenkään sukeltaneet mitenkään keskiyöllä, vaan oikeastaan joskus klo 18-19 paikkeilla illalla, tropiikissa kun on jo pimeää silloin. Yösukelluksessa tärkeäksi nousevat tietenkin lamppujen käyttö, merkkien näyttäminen niiden avulla ja yleinen turvallisuus ja tarkkaavaisuus. Täytyy tunnustaa, että tämä sukellus jännitti minua todella paljon. Käytin taas erinäisiä mielenrauhoittelukeinoja, että olin jotakuinkin zen pinnan alla. Yösukelluksessa hienoa on se, että yöllä esiin tulevat tietenkin eri eläimet kuin valoisan aikaan.Vesi vilisi etenkin erilaisia äyriäisiä, isoja ja pieniä. Näimmepä erikoisen flash light fishin, kalan, jolla on kidusten kupeessa pimeässä hohtavat alueet. Meri kimmelsi muutenkin hohtavaa planktonia kuin pieniä tähtiä. Opin myös sen, että pimeässä täytyy paitsi nähdä, minne itse on menossa, myös joskus näyttää oma olemassaolonsa muille. Sukelluksen lopuksi nimittäin valtavan suuri kilpikonna oli uimassa suoraan minua päin. En osannut ajatellakaan, että se ei ehkä huomaa mustapukuista sukeltajaa pimeässä. Se meinasi törmätä päähäni, kunnes viime tingassa älysin osoittaa lampulla suoraan omiin kasvoihini. Kilpikonna väisti nopealla liikkeellä yläpuolelleni.

Näiden seikkailujen jälkeen olin AOWD:ni suorittanut ja maailma oli minulle auki!

Thaimaan sukellusmatkat

Olen käynyt Thaimaan rantakohteissa lomalla lukuisia kertoja, olisiko nyt seitsemän reissua mittarissa. Miksi matkustan sinne niin usein, lähes joka talvi tässä 2010-luvulla? Eikö olisi kiva nähdä muitakin paikkoja ja eikö siellä tylsisty? Vastaus on yksinkertainen, ei tylsisty, kun siellä voi tehdä maailman parasta harrastusta, eli sukeltamista. 

Thaimaahan on myös helppoa matkustaa, matkanjärjestäjillä on paljon tarjontaa, lentoja ja hotelleja löytyy. Suhteessa moniin muihin kaukokohteisiin Thaimaan etuja ovat takuuvarmat lämpö (niin vedessä kuin maan päälläkin) ja aurinko, kaunis luonto, toimiva turisti-infrasturktuuri ja hyvä hinta-laatusuhde. Siellä saa hyvätasoisen loman melko edullisesti verrattuna moniin muihin lomakohteisiin ja etenkin maailman upeimpiin sukelluskohteisiin, joista upeimmat lienevät (onneksi) kaukana massaturistien ulottumattomilta. Ne ovat syystäkin kalliimpia matkoja, joten eivät ihan joka vuosi toteutettavissa.

Itseäni eivät ole koskaan muut turistit häirinneet, eikä kohteiden turistimaisuus tai kaupallisuus. En etsi alkuperäisheimoja tai kylätunnelmaa, vaan toimivaa, miellyttävää kokonaisuutta, hyvää säätä ja rakasta harrastusta. Tuttuun kohteeseen mennessä ei myöskään mene aikaa paikan haltuun ottamiseen ja käytännön asioiden toimimisen selvittelyyn, vaan voi laskeutua lomamoodiin samantien. Tuttuun kohteeseen voi myös mennä vaikka vain viikoksi, jos aikaa tai rahaa ei ole enempää.

Lomakohteitani Thaimaassa ovat olleet ne perinteiset Andamaanienmeren paikat: Phuket, Koh Lanta, Krabi ja Khao Lak. Palasin juuri tiiviltä alkuvuoden matkalta Phuketiin, joten se on tunnelmissani tällä hetkellä päällimmäisinä. Tarjontaa sukellusretkistä löytyy kaikista paljon, voi sukeltaa niin suomen-, ruotsin- kuin englanninkielisessäkin seurassa.

Kauneimmat yksittäiset Etelä-Thaimaan sukellussaitit ovat mielestäni olleet Raya Noi, Similansaaret ja Koh Haa. Paljon kehutuille Hin Daengille ja Hin Muangille en ole koskaan erinäisistä sattumuksista johtuen päässyt, joten jätetään niille vielä aukki paikka Top3:een, jos jonain päivänä räpyläni sattuvat minut sinne johdattamaan. Siaminlahden puolella en ole koskaan käynyt, joten sitä en osaa kommentoida. Hyvä sukelluspaikka siellä kuulemma on ainakin Koh Tao.

(Raya Noi)

Kaikissa Thaimaassa käymissäni sukelluskohteissa on hyvät puolensa, joista päällimmäisenä mieleen tulevat tässä.

Phuket

+ Paljon tarjontaa sukellusretkien järjestäjistä ja päivittäisistä retkistä.

+ Kohteiteiden skaala ehkä Etelä-Thaimaan laajin: retkiä löytyy aina Phi Phi -saarista King Cruiser -hylkyyn sekä kirkastakin kirkkaampaan Raya Noihin. Samalla viikolla ei tarvitse mennä useampaa kertaa samaan paikkaan.

+ Paljon myös pinnan päällistä matkantarjontaa.

+ Suorat lennot.

- Ihmisiä, liikennettä ja melskettä on paljon. Ei eteeristä luonnonrauhaa kaipaavalle.

Koh Lanta

+ Kaunin ja rauhallisin käymäni lomakohde Thaimaassa: rento tunnelma ja upeat rannat

+ Koh Haan kauneus, myös ihana Koh Rok

+ Vain täältä pääsee Hin Daengille ja Muangille, joissa en siis ole vielä käynyt

Krabi

+ Lyhyet etäisyydet sukelluskohteisiin

- Ei kovin laajasti eri kohteita

Khao Lak

+ Sukellukset kauniissa Similansaarten kansallispuistossa vain täältä

+ Upeat, pitkät rannat

- Venematka kohteille on aika pitkä

- Hiukan kalliimpi lomakohde kuin muut Etelä-Thaimaan kohteet

Jokainen sukelluspäivä on tietysti oma seikkailunsa. Huikeita kokemuksia voi löytää kaikkialta, kun osaa keskittyä juuri siihen, mitä sillä retkellä ja sukelluksella on annettavana. Tuoreimmallakin reissulla tuli nähtyä mm. neljä mustaevähaita, iso merihevonen, huikean kokoisia mureenoja, söpöjä boxfishejä ja hiekkaan kaivautuneita pieniä rauskuja (Kuhl's stingray). Koskaan en väsy katsomaan ihan ”tavallisiakin” kaloja ja kasveja. Meriluonto palkitsee innostunee ihmettelijän joka kerta.

Aina takkiin jää myös hienoja kohtaamisia muiden sukeltajien kanssa, paljon naurua, hassuja sattumuksia, mielenkiintoisia tarinoita, erikoisia persoonia, uusia ystäviä, vanhoja ja yllättäviäkin tuttuja. Auringon virkistämänä, silmät säihkyen ja sydän sukeltamisen ilosta pakahtuen on hyvä jatkaa talvea koti-Suomessa.  

(Pintaannousu auringonlaskun aikaan, Koh Mai Thon)

Ulkonäkö ja sukeltaminen

Ulkonäkö on aihe, josta kirjoittaminen mietityttää. Tarvitseeko sitä edes mitään sanoa, kun sehän on jokaisen ihmisen oma asia. Halusimme tai emme, ainakin me naiset vietämme elämämme aikana paljonkin aikaa miettien erilaisia ulkonäköön liittyviä asioita. Itse viihdyn hyvin omissa nahoissani ja pidän useimmiten peilikuvastani, mutta ymmärrän kyllä hyvin  niitä ulkoisia paineita tai sisäsyntyisiä odotuksia siitä, miltä haluaisi näyttää, pitäisi näyttää tai miltä ei saisi näyttää. Meikkaamiseen, pukeutumiseen ja hiuksiin tuntuu olevan kauhean vahvoja kantoja, vartalosta puhumattakaan. Yhden mielestä luomu on ainoa kunnollisen naisen merkki ja itsensä maalaaminen on turhamaista ja tyhmää. Toinen taas nauttii itsensä laittamisesta, eikä varmaan toivo itseään siitä tuomittavan. Kolmas haluaisi yhtä, mutta miellyttääkseen muita tekee jotain muuta. Eikä tämä ole vain naisten juttu, miehilläkin on nykymaailmassa enenevässä määrin erilaisia ulkonäköön liittyviä ajatuksia ja tunteita. Minusta on henkilökohtaisesti aika lailla sama, mitä kukakin ulkonäkönsä suhteen tekee, kunhan ei lähde tuomitsemaan muita. Antaa kaikkien kukkien kukkia!

No miten sitten ulkonäkö ja sukeltaminen? Liittyykö tähän harrastukseen jotain ulkonäköseikkoja, jotka pitäisi ottaa huomioon tai olenko kokenut jotain ulkonäköpaineita sukeltaessani? Onko sukeltaminen vain nuorten, timmien ja ruskettuneiden ihmisten harrastus? Heh, no ei missään nimessä! :) Yleinen vitsi on, että sukeltamisen kolmas tärkeä ”sääntö” koko ajan hengittämisen ja itsensä pinnalla kelluvaksi tekemisen lisäksi on ”näytä hyvältä märkäpuvussa”. Tähän sisältyy tietysti se paradoksi, että kukaan ei näytä hyvältä märkäpuvussa, tai ei ainakaan ole parhaimmillaan. Se vaan on fakta. :) Siksi sukeltaminen onkin oikeastaan aika vapauttavaa. Kaikki sukellusryhmässä ovat jokaista vartalon muhkuraa hyväilevissä kokovartalokondomeissa, maskit puristavat posket pulleiksi ja merivesi takuttaa hiukset (sikäli kun niitä on) tönköiksi. Wow, mitä porukkaa!

Saattaakin olla aika vapauttavaa, että siellä sitä vaan mennään, puetaan ja riisutaan näitä helpommin tai vaikeammin päälle mahtuvia märkkäreitä, välillä ahtaissakin oloissa pylly toisen olkapäähän osuen ja märkäpukua selluliitin tai pömppömahan päälle kiskoen. Eikä ketään oikeastaan kiinnosta, punoittavatko poskesi, mihin ilmansuuntaan hiuksesi osoittavat. Mukana on nuoria, keski-ikäisiä, vanhoja, miehiä ja naisia, tyttöjä ja poikia, usein monta eri kansallisuutta ja ulkonäköä. Kaikki kedon kukat. Toisten ulkonäköä ei oikeastaan koskaan kommentoida, ainakaan en ole mitään negatiivisia kommentteja ikinä kuullut kenestäkään sukellusmatkoillani. Siihen sentään kiinnitetään huomiota, onko joku polttanut nahkansa kuumassa auringossa.

Pari käytännön ulkonäkövinkkiä kuitenkin. Ensinnäkin pitkät hiukset sukeltaessa. Niitä ei voi minun kokemukseni pitää auki. Menevät merivedessä tolkuttomaan takkuun ja pahimmillaan myös sotkeentuvat maskin remmiin ja ties minne. Paras keino pitää pitkät hiukset kuosissa on letittää ne. Mieluiten ranskalaisella letillä, koska se pysyy hyvin kiinni ja sitoo matkan varrelta hiukan lyhyemmätkin hiukset mukaan. Letti kannattaa myös solmia tosi tiukalle, koska vesi löysyttää hiuslenkkejä. Eli yksi ylimääräinen kieppi siihen lenkkiin. Puolipitkillä hiuksilla toimii hyvin jo ihan otsalta molemmin reunoin letitettävät pienemmät ranskalaiset letit, jotka voi sitten yhdistää taakse yhdeksi isoksi. Joskus tulee hienoakin jälkeä, toisinaan sitten taas tällaista, kun kiireellä peiliin katsomatta hutaisee vaan hiukset kiinni.

Letit kannattaa avata vasta päivän viimeisen sukelluksen jälkeen. Ja huuhdella sitten heti samantien hiukset makealla vedellä, jos sitä on saatavilla. Muuten suola ja takut. Samasta syystä hiukset kannattaa harjata heti silloin kosteina. Pidä siis hiusharjaa mukanasi sukellusretkillä.

Jos viettää pidemmän sukellusloman ja haluaa pitää sen ajan sileät sääret, suosittelen sokerointia ennen matkaa. Ei tarvitse olla höyläilemässä pitkin matkaa. Tai sitten voi vaan antaa karvojen rehottaa vapaasti.

Sukeltaessa ei juuri meikkailla, mutta voi toki halutessaan käyttää jotain vedenpitäviä ripsareita. Itse en ole sellaisia kokeillut, mutta muutaman kerran minulla on ollut ripsenpidennykset, jotka kestävät kyllä hyvin läpi parinkin viikon matkan ja vedessä lutraamisen. Sitten voi kuvitella nousevansa merestä räpsyripsin, hiuksia heilauttaen kuin ihana merenneito ikään. As if. Mutta onhan ne ripset nyt vaan niin ihanat noin muutenkin. :)

Aurinkorasvaa kannattaa trooppisilla ja aurinkoisilla merillä käyttää runsaasti. Ongelma sukeltamisen kannalta ainakin itselläni on se, että ennen sukelluksia en voi laittaa sitä naamaani. Ihoni on jo valmiiksi hyvin rasvainen ja aurinkorasvan lisääminen siihen aiheuttaa sellaisen luiston sukellusmaskin tiivisteen alle, ettei se pysy paikallaan hetkeäkään, vaan vuotaa kuin seula. Voin sanoa, että vuotava maski pilaa kyllä koko sukelluskokemuksen. Siksi ratkaisuni on pitää kasvot pois suorasta auringonvalosta siihen asti, kun päivän viimeinen sukellus on ohi. Sitten voi rasvailla tai käyttää aurinkosuojakertoimellista puuteria paluumatkalla. En tosin muutenkaan ole kova auringonottaja etenkään keskipäivän ja iltapäivän auringossa. Tykkään mukavasta lämmöstä varjossa.

Mikä sukeltajatyyppi olisit? - Tee testi!

Meitä sukeltajia on moneen lähtöön. Oletko ikinä ajatellut, kuka sukeltamisen lukuisista arkkityypeistä olisit? Tee testi ja kokeile!

1. Mihin lähdet sukeltamaan?
a) Liveaboard-safarille Malediiveille, jotta pääset sukeltamaan mahdollisimman paljon yhden matkan aikana.
b) Luolaan, jossa pääset kokeilemaan uutta erikoistaskulamppuasi.
c) Lajimäärältään tunnettuun kansallispuistoon, jota ihminen ei ole vielä pilannut.
d) Upeista värikontrasteistaan tunnetulle laiturirakennelmalle.
e) Sinne minne hotellin naapurissa oleva sukellusfirma myy retken huomenna.

2. Mitä pakkaat mukaan?
a) Välineesi, paksun lokikirjasi ja matkamuistopaitoja aikaisemmilta sukellusmatkoilta. Sekä paljon rahaa.
b) Kolme eri teknisillä ominaisuuksilla varustettua märkäpukua, maski vahvuuksilla ja ilman, kaksi tietokonetta sekä tosi käteviä solkia, joilla voi kiinnittää asioita.
c) Kalakirjan, korallikirjan, kasvikirjan ja batiikkivärjättyjä puuvillavaatteita iltapäiväksi.
d) Uuden kamerasi, vedenalaisen kotelon, videokameran, lamput, tiivisteitä, varatiivisteitä, laturit jne. Ja jotain vaatteitakin ehkä.
e) Normaalit lomavaatteet: T-paita, shortsit ja flipflopit. Muistat ottaa mukaan myös sukelluskorttisi, jotta voit todistaa olevasi sukeltaja.

3. Laivalla sukellusten välissä

a) Juttelet muiden sukeltajien kanssa siitä, missä kaikkialla he ovat sukeltaneet, missä itse olet käynyt ja mihin kukin aikoo suunnata seuraavaksi.
b) Käyt hiplaamassa muiden sukeltajien välineitä ja tavaroita, kysyt niiden merkkejä ja arvioita siitä, ovatko ne hyviä vai eivät.
c) Tutkit nilviäiskirjaasti tehdäksesi tarkan lajinmäärityksen sille edellisellä sukelluksella nähdylle vihreä-oranssille mönkijälle.
d) Asetat huolellisesti kamerasi makean veden ämpäriin ja toivot, ettei kukaan kolhi sinun kalliita laitteitasi omilla halpisvehkeillään.
e) Katselet maisemia ja nautit auringosta. Syöt ja juot myös hyvin. Paluumatkalla otat oluen.

4. Muut eivät pidä sinusta, koska

a) he ovat kateellisia kaikista niistä sukelluskohteista, joissa olet käynyt ja siitä, mitä kaikkea olet nähnyt.
b) he eivät jaksa kuunnella vertailuasi siitä, onko Mareksen vai Aqualungin puku parempi, jos sukeltaa alle 35 metrin syvyydessä hiukan normaalia lämpimämmässä vedessä, mutta virtauksen ollessa kuitenkin voimakas.
c) paasaat sukellusten välissä merten saastumisesta ja syyllistät passiivis-aggressiivisesti muita siitä, jos merivessaan tipahtaakin jotain sinne kuulumatonta.
d) he joutuvat aina odottamaan sinua sukelluksella, kun unohdut ottamaan täydellistä kuvaa kallionkolossa piilossa olevasta mureenasta.
e) ei voi olla ihan varma, muistatko kaikki käsimerkit oikein.

5. Muut rakastavat sinua, koska

a) sinulla on huikeimmat tarinat siitä, miten kerran näit 50 mantaa eli paholaisrauskua lilluessasi niiden puhdistusaseman viereisessä kallionkolossa. Herätät sisäisen maailmanympärysmatkailijan muissakin.
b) sinulta voi aina lainata varamaskia, oikeanlaista taskulamppua tai vedenpitävää pussukkaa tavaroille. Kaikkeen hyvin varustautuneena luot turvallista tunnelmaa ympärillesi.
c) hihkut sukelluksen jälkeen riemusta, kun vihdoin näit polycarpa auratan. Ilosi on sydämellistä ja vilpitöntä!
d) lähetät matkan jälkeen kaikille upeita valokuvia ja videoita yhteisistä kokemuksistanne. Yhteiset muistonne jäävät ikuisesti elämään.
e) luot ympärillesi rennon ja hauskan fiiliksen. Kerrot hauskoja juttuja sukeltamisen ulkopuolisesta elämästä, kuten tv-ohjelmista, golfista tai mökkeilystä. Osaat keskustella ns. normaalien ihmisten normaaleista asioista.

6. Kotona

a) suunnittelet seuraavaa sukellusmatkaa
b) täytät kotisi uusimmalla ja ominaisuuksiltaan parhaimmalla kodintekniikalla.
c) kierrätät kaikki kotitaloutesi jätteet ja lahjoitat rahaa saimaannorppien suojeluun.
d) otat lähikuvia puolukanvarvuista ja ikuistat utuista järvimaisemaa aamuruskon hetkellä.
e) käyt töissä, nautit ajasta perheesi ja ystäviesi kanssa ja harrastat monia eri asioita.

7. Lautaseltasi löytyy

a) eksoottisia makuja, wokkeja, nuudeleita, mausteseoksia ja yrttejä, joilla voit palauttaa mieliin ihania matkamuistoja edelliseltä reissultasi.
b) ruokaa, jonka ravintoarvot on tarkasti punnittu: sopiva määrä proteiineja, hiilareita, hivenaineita, vitamiineja hyviä ja huonoja rasvoja. Maulla ei niin väliä, voihan sitä pahviakin syödä.
c) vegaanista ruokaa tai jos oikein villi olet, niin joskus maitotuotteita ja muniakin. Viiniä tietysti myös.
d) kauniisti aseteltu annos, joka ehtii kuitenkin jäähtyä sillä aikaa, kun otat siitä kuvia someen.
e) makaronilaatikkoa, ketsuppia ja porkkanaraastetta. Enemmän on parempi.

8. Jos voittaisit lotossa

a) jättäisit nykyisen työsi, muuttaisit tropiikkiin ja perustaisit oman sukelluskeskuksen.
b) perustaisit uuden yrityksen, joka tähtäisi lämpötiloihin reagoivien tasapainotusliivien tuotekehitykseen.
c) lahjoittaisit rahat merten ja eläinten suojeluun.
d) ostaisit entisten lisäksi vielä pari uutta videokameraa, pienen ja ison still-kameran, sekä tietokoneellesi ammattilaisten suositteleman uusimman kuvankäsittelyohjalman. Palkkaisit itsellesi myös yksityisopettajan neuvomaan, miten niitä käytetään.
e) maksaisit asuntolainan pois, ostaisit uuden auton ja kiertäisit vähän mualimoo.

.

.

.

.

Eniten A-vastauksia:
Olet hurahtanut! Sukelluskärpänen puri kerralla ja kovaa. Peruskurssin jälkeen olet käyttänyt kaikki lomasi ja rahasi sukeltamiseen. Kaikki mikä tulee se myös menee. Sinulle on parissa vuodessa kertynyt huima määrä merkintöjä lokikirjaan ja kokemuksia ja sukelluskavereita löytyy ympäri maailman. Olet kiertänyt Suuren valliriutan, Chuuk-laguunin, Raja Ampatin ja Meksikon cenotet. Et enää käy muunlaisilla ulkomaanmatkoilla. Museot, shoppailu, biitsit tai laskettelurinteet eivät kiinnosta. Perheesi, ystäväsi ja työkaverisi ovat joko kyllästyneitä kuulemaan ainaisista sukellusmatkoistasi tai kysyvät heti edellisen matkan jälkeen, että mihinkä ja koska lähdet seuraavaksi? Puolisosi kannattaisi olla joko sukeltaja itsekin tai sitten muutoin hyvin omatoiminen lomailija. Tulevaisuudessa siintänee sukellusammattilaisen ura.

Eniten B-vastauksia:
Olet tekniikkasukeltaja ja välinehifistelijä! Heti OWD-kurssin jälkeen suuntasit sukelluskauppaan ja hankit kerralla kaikki vermeet viimeisen päälle. Sinulla on monen eri paksuista märkäpukua, on skin-pukua tai pelkkää puseroa. Regut, tasapainotusliivit, maskit ja räpylät täytyy olla omat ja mieluiten mittatilaustyönä tehdyt. Tavallisen liivin lisäksi sinulla on wing-liivi ja rebekin on jo tuttu väline. Lamppuja tarvitsee tietysti monenlaisia, eri ominaisuuksilla eri tilanteisiin. Sukellustietokoneesi on viimeistä mallia sisältäen kaiken kompassista langattomaan ilmaintegrointiin. Nautit aidosti välineiden teknisten ominaisuuksien tarkkailusta ja niiden tuomista eduista pinnan alla. Sydämesi sykähtää ilosta, kun posti tuo netistä tilaamasi uuden kamerantiivisteen. Siviiliammatiltasi olet tietysti insinööri.

Eniten C-vastauksia:
Olet merihippi! Kasvoit katsoen David Attenboroughin dokumentteja ja tiedät kaiken valtamerten tilasta. Tunnet mangroveviidakon ekosysteemin ja tiedät, mikä uhkaa koralliriuttoja, jos ilmastonmuutos etenee. Sinusta on ihan normaalia maata tunti hiljaa paikallaan matalassa hiekkavedessä katsomassa mandariinikalojen parittelua.Pidät ystävillesi pyytämättä ja yllättäen esitelmiä siitä, kuinka lehmät tappavat enemmän ihmisiä kuin hait ja kuinka pitää boikotoda ravintoloita, jotka myyvät haineväkeittoa. Tunnistat niin kalat, korallit, kasvit kuin nilviäiset tuosta vaan. Puhut niistä vain niiden latinalaisilla nimillä. Podet huonoa omaatuntoa sukellusmatkojei edellyttämästä lentomatkustamisesta, mutta kompensoit syyllisyyttäsi lahjoittamalla rahaa hyviin kohteisiin. Salaa haaveilet olevasi meribiologi, mutta päädyt kuitenkin tekemään tavallista toimistotyötä, katsomaan kalavideoita youtubesta, värjäämään hiuksesi hennalla ja äänestämään vihreitä.

Eniten D-vastauksia:
Olet vedenalainen kuvaaja. Ostit ensin pienen GoPron ja huomaamattasi annoit pirulle pikkusormen. Seuraavaksi löysit itsesi vertailemassa kameroiden ominaisuuksia netissä yökaudet. Teet exceleitä niistä ja pisteytät. Lopulta tilaat Amerikasta asti uusimmat mallit. Pinnan alla tilanteen ikuistaminen kameralle tai videolle on tärkeämpää kuin läsnäolo ja kokemus. Ja eihän siellä pelkkä kamera ei riitä, kuvaat myös huikeita videoita ja sinulla on isot valonheittimet mukana. Pidät niistä hellempää huolta kuin lapsistasi. Jumitat pinnan alla koko muuta sukellusryhmää, kun jäät joka kotilon kohdalle etsimään täydellistä kuvakulmaa, oikeaa valoa ja sopivia kameran säätöjä. Koska jos sinulla on ammattilaisvehkeet, olet lähes puoliammattailainen itsekin, eikö? Editoimistasi kuvista voisi pitää näyttelyn, niin kauniita ne ovat. Ihmettelet vaan, kun vieraat alkavat tehdä illanistujaisista lähtöä jo siinä vaiheessa, kun sinä vasta pääsit kalavideoiden näyttämisen vauhtiin.


Eniten E-vastauksia:
Olet Pekka Perussukeltaja. Sukeltaminen on sinusta kivaa ja sukeltaessa tapaa kivoja tyyppejä. Hyvään lomaan kuuluu kuitenkin myös muuta. Edellinen sukelluksesi oli kaksi vuotta sitten tehty päiväreissu ja joudutkin siksi ennen joka sukellusta hiukan kertailemaan asioita. Se voi hiukan jännittää, mutta pinnan alla rentoudut ja sukellusmuisti palailee jälleen. Menet iloisesti ryhmän mukana, etkä valita kohteista tai virtauksista. Käytät tyytyväisenä sukellusfirman vuokravälineitä, eikä sinua haittaa, kuinka moni muu on muhinut samassa märkäpuvussasi. Muiden kertoessa viime kuun matkastaan Raja Ampatiin, sinä muistelet toissaviikon Tappara-Ilves -matsia.
Elämääsi mahtuu muitakin asioita kuin sukeltaminen. Onneksi olkoon!

Open Water Diver -kurssi, eli sukelluksen peruskurssi, osa 2

Kun ensimmäinenOWD-kurssipäivä oli kääntymässä loppuaan kohti, huokaisin helpotuksesta. Saisin levätä pitkän päivän päätteeksi. Kattia kanssa! Kävi ilmi, että kurssiin kuuluu teoriaopetuksen ja harjoitusten lisäksi iso määrä itseopiskelua. Saimme oppikirjat ja ensimmäisen illan (ja yön) läksyksi noin parin sadan sivun pätkän luettava. Ihan helppoja juttuja ne eivät olleetkaan: sukellusvälineitä, tekniikkaa, turvallisuutta, fysiologiaa, jopa fysiikan lakeja paineen ja tiheyden muutoksista veteen sukellettaessa. Mistään läpihuutojutuista ei siis ollut kysymys.

Kun muu seurue suuntasi illalla syömään ja viettämään hauskaa iltaa, vääntäydyin itse väsymyksestä tuupertuneena hotellin alaravintolaan pizzalle. Oppikirja mukanani. En ole koskaan koulu- tai opiskeluaikoina ollut mikään viimeisen illan himopänttääjä, vaan jaksottanut aina lukemiseni ja opiskeluni tasaisesti pidemmälle ajalle. En tykkää viime hetken paineesta, se ei purista minusta parhainta mahdollista lopputulosta ulos. Nyt oli kuitenkin pakko joko lukea tai itkeä ja lukea. Tunnustan, että väsymyksen kyynel saattoi vilahtaa silmäkulmassa. Tunnollisesti kuitenkin pänttäsin ja pänttäsin, nukkumaanmenoon asti. Olin ihan poikki. Jos joku olisi siinä kohtaa kysynyt, että haluatko jättää kurssin kesken, olisin sanonut kyllä. Onneksi kukaan ei kysynyt.

Niin ja näin nukutun yön sekä erinäisten todellisten tai kuviteltujen nuhasuggerointien jälkeen heräsin toisen kurssipäivän aamuun. Muutkin kurssilaiset olivat opiskelleet koko illan, mutta jotenkin jäi vaikutelma, että ehkä he eivät olleet stressanneet ihan niin paljon kuin minä, tunnollinen tyttö. Teoriatuntien ja harjoitusten välissä juttelin kahden kesken kouluttajan kanssa ja kerroin, miten väsynyt ja heikko olo minulla oli ensimmäisen päivän iltapäivänä ollut. Hän kertoi rauhallisesti, että se on ihan ymmärrettävää. Kun tulee paljon uutta asiaa, tilanne on uusi ja jännittävä, keskittyy kovasti ja lounaalla hiukan päästää itsensä rentoutumaan, niin on ihan luonnollista, että ei jaksa koko päivää täysiä. Hän neuvoi juomaan paljon vettä ja ottamaan vaan rauhallisesti. Hänen mielestään pärjäsin hyvin, tilanteessani ei ollut mitään epänormaalia. Se keskustelu rauhoitti minut. Siinä kohtaa tiesin, että tulen selviämään tästä kurssista. Onneksi hänkään ei kysynyt, jätänkö kurssin kesken. ;)

Toinen ja kolmas päivä etenenivät, teimme monenlaisia harjoituksia, katsoimme opetusvideoita ja todistimme uimataitomme uimalla kurssiin vaadittavat määrät laivan ympäri. Sitten koitti hetki, jota olin jännittänyt ensimmäisen päivän maskin poisottamisharjoitusten jälkeen. Olimme muutaman metrin syvyydessä veden alla ja meidän tuli täyttää maski vedellä ja tyhjentää se (kyllä, se on mahdollista!) vedestä. Sen jälkeen maski tuli ottaa kokonaan pois, sukeltaa hetki ilman, laittaa se takaisin ja tyhjentää vedestä. Mielenkiintoista oli, että pelkkä maskin täyttäminen ja tyhjentäminen ei tuntunut minusta vaikealta. Ehkä se tapahtui niin nopeasti, etten ehtinyt miettiä, hengitänkö suun vai nenän kautta. Mutta kokonaan pois ottaminen, hui! Miehet tekivät harjoitukset taas sujuvasti. Sitten oli minun vuoroni. Jännityksestä huolimatta kokosin itseni, otin maskin pois päästä, otin kouluttajaa käsivarresta kiinni ja sukelsin hetken aikaa ilmaan. Silmät kyllä kiinni, koska en uskaltanut avata niitä. Jotenkin onnistuin hengittämään koko sen ajan vain suun kautta, nenään ei mennyt yhtään vettä. Maski takaisin naamalle ja tyhjennys. Se oli tehty! Onnistuin ensimmäisellä kerralla! Muistan varmaan aina, kun kouluttaja sen jälkeen katsoi minua silmiin, otti minua molemmista käsistä kiinni ja taputti niitä kannustavasti kuin olisi sanonut, että ”hyvä, tiesin, että onnistut!” Kuulostaa pikkujutulta, mutta tuntui sillä hetkellä tärkeältä kannustukselta.

Mikään muu ei enää sen jälkeen tuntututkaan kurssilta yhtä vaikealta. Otimme varusteita pois sekä pinnalla että pinnan alla, kokeilimme kaverin oktosta hengittämistä, harjoittelimme erilaisia poikkeustilantesiin liittyviä nousuja ynnä muuta. Maskitemppujen jälkeen lastenleikkiä kaikki. Kurssin päätti virallinen kirjallinen loppukoe. Asioita oli kerrattu sen verran paljon ja tunnollisena tyttönä olin opiskellut myös toisen kurssipäivän illan (vaikkakin uskaltautunut myös ravintolaan syömään hyvin muiden kanssa). Koe meni läpi kaikilla meillä kolmella. Hurraa, olimme sukeltajia! Laivalla pidettiin iloinen seremonia, jossa kouluttajamme antoi meille väliaikaiset sukelluskortit muiden sukellus- ja snorklausretkeläisten antaessa aplodinsa. Oikea kortti tulisi aikanaan postissa kotiin.

Kurssin lopussa korostetaan, että ei kannata jättää sukellusharrastusta siinä kohtaa tauolle, vaan mennä mahdollisimman pian sukeltamaan lisää. Itse lähdin ensimmäisille hupisukelluksilleni heti kurssia seuraavana päivänä, Phi Phi -saarille. Kuten PADI:n oppikirjassa sanotaan:

Tapaa ihmisiä.

Näe maailmaa.

Tee juttuja.

Pinnan alla.